Vuoto: Uuden iPhonen myyntipakkaus vihjaa uudesta väristä

Applen uudet iPhone-mallit näkevät päivänvalon huomenna keskiviikkona, kun Applen esittelytilaisuus käynnistyy klo 20 Suomen aikaa. Uusista puhelimista on vuotanut jo monenlaista huhua ja tietoa, mutta vielä viime metreillä esiintyy väitetty iPhone 6s:n myyntipakkaus uudessa vuotokuvassa. Kuvaa täsmää toissa viikolla vuotaneen iPhone 6s Plussan myyntipakkauksen kanssa.

Kun viime vuonna esiteltyjen iPhone 6:n ja 6 Plussan myyntipakkaukset olivat hyvin yksinkertaisia ja värittömiä, näkyy uusissa pakkauksissa laitteen näytöllä koristeellisen värikäs kala. Monilla Apple-aiheisilla sivustoilla onkin arveltu tämän viittaavan uusiin, animoituihin taustakuviin. Apple Watch -kellossa on ollut käytössä animoituja taustakuvia, joissa on esiintynyt esimerkiksi uiva meduusa tai kukintoon puhkeava kukka. Niinpä uudet iPhonet saattaisivat sisältää esimerkiksi uivaa kalaa näyttävän taustakuvan. Lisäksi pakkauksessa erottuu hienokseltaan laitteen metallirunko, ja kuvan julkaisseen hollantilaisen TechTastic-sivuston mukaan kyseessä olisi huhuttu uutuusväri ruusukulta, joskin kuvan perusteella eroa jo aiemmin käytössä olleeseen keltakultaan on vaikea hahmottaa.

iPhonien tallennustilavaihtoehdot alkavat edelleen 16 gigatavusta.

Myyntipakkauksen lisäksi toinen tuoreeltaan vuotanut kuva näyttää jälleen myyntipakkaukseen liimattavan tarra, joka kertoo pakkauksen sisällön. Sen perusteella uusien iPhonien tallennustilavaihtoehdot alkavat jälleen 16 gigatavusta. Kuvan vuoti Twitterissä Steve Hemmerstoffer, joka jo aiemmin näytti vastaavan ranskankielisen tarran.

Huhuttuja uudistuksia uusille iPhone-malleille ovat ruusukultaisen värivaihtoehdon lisäksi voimakkaan painalluksen tunnistava Force Touch -kosketusnäyttö, vahvistettu takakuori, 12 megapikselin takakamera 4K-videokuvauksella sekä mahdollisesti kolmeytiminen suoritin ja kaksi gigatavua RAM-muistia. Uusien iPhone-mallien lisäksi huomenna saatetaan nähdä myös uusi Apple TV, iPad Pro ja sekä iPad mini 4.