Virallinen vahvistus: Leica-kumppanuuden aloittavat Xiaomi 12S -huippupuhelimet julkistetaan 4. heinäkuuta

Xiaomi on vahvistanut julkistavansa Xiaomi 12S -sarjan älypuhelimensa maanantaina 4. heinäkuuta kello 14.00 Suomen aikaa alkavassa lanseeraustilaisuudessa.

Tulossa ovat Xiaomi 12S, Xiaomi 12S Pro ja Xiaomi 12S Ultra.

Uutuudet ovat ensimmäiset älypuhelimet, jotka Xiaomi on toteuttanut yhteistyössä saksalaisen kameravalmistaja Leican kanssa. Leica tunnettiin aiemmin älypuhelimissa ennen kaikkea Huawein pitkäaikaisena kumppanina, mutta toukokuussa Xiaomi ja Leica vahvistivat pitkäaikaisen strategisen kumppanuutensa.

Tarkempia tietoja siitä, millä kaikilla tavoilla Leica-yhteistyö tulee näkymään tulevissa Xiaomi-puhelimissa ei vielä ole. Aiempi paljastus on jo kuitenkin kertonut esimerkiksi Leica-brändätyistä kuvasuotimista kamerasovelluksessa. Mahdollista on lisäksi yhteistyö esimerkiksi kameroiden optiikassa.

Leica Cameralla on takanaan yli 100-vuotias historia ja se tunnetaan laadukkaista kameroistaan ja linsseistään.

Xiaomi 12S -malliston huipulle odotettavan Xiaomi 12S Ultran rinnalla Xiaomi on julkistamassa päivitetyt versiot Xiaomi 12:sta ja Xiaomi 12 Prosta, Xiaomi 12S:n ja Xiaomi 12S Pron. Näiden odotetaan olevan Xiaomi 12S Ultran tavoin varustettu Qualcommin uudella, 20. toukokuuta julkistetulla huippuluokan Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiirillä, joka tuo 10 prosentin suorituskykyparannuksen ja kuluttaa 15 prosenttia vähemmän virtaa kuin edeltäjänsä Snapdragon 8 Gen 1, joka on käytössä Xiaomi 12:ssa ja Xiaomi 12 Prossa.

Lisäksi Xiaomi 12S Prosta on huhuttu myös versiota MediaTek Dimensity 9000 tai 9000+ -järjestelmäpiirillä Qualcomm-version lisäksi.

Xiaomi 12S:ssä ja Xiaomi 12S Prossa tullaan myös näkemään Leica-brändäys, vaikka niissä kameroihin odotetaan vain korkeintaan pieniä parannuksia edeltäjistään. Xiaomi 12S Ultran on huhuttu puolestaan sisältävän 50 megapikselin pääkameran kookkaalla kennolla sekä 48 megapikselin ultralaajakulma- ja telekamerat.

Aiempien huhujen mukaan Xiaomi 12S, Xiaomi 12S Pro ja Xiaomi 12S Ultra voivat tulla saataville vain Xiaomin kotimarkkinoilla Kiinassa. Varmuutta tästäkään ei kuitenkaan vielä ole. Xiaomi on ilmoittanut tulevasta lanseerauksesta myös globaaleilla sosiaalisen median kanavillaan.