Verottaja tulee puhelimeen – tällainen on ensimmäinen sovellus

Verottaja eli Verohallinto tulee nyt myös puhelimiin sovelluksen muodossa. Verohallinnon ensimmäinen sovellus, nimeltään yksinkertaisesti Verohallinto, sisältää nyt tietoa verotuksen tärkeistä päivämääristä, kuten maksujen eräpäivistä ja verojen ilmoituspäivistä. Sovellus on näin ollen varsin yksinkertainen, mutta silti myös varsin hyödyllinen.

Verotuksen tärkeitä päivämääriä voi tarkastella kalenterinäkymässä tai listattuna tulevalta vuodelta. Fiksun sovelluksesta tekee sen mukautuminen käyttäjän alussa antamiin omiin tietoihin sekä muistutusilmoitukset, joita sovellus itselle relevanteista verotuksen päivämääristä lähettää.

Sovellus on saatavilla Androidille Google Playsta ja Applen iOS-laitteille App Storesta.

– Sovellus auttaa asiakkaitamme hoitamaan veroasiansa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Samalla pyrimme tekemään veroasioiden hoitamisen mahdollisimman helpoksi, kertoo prosessinomistaja Harriet Mallenius Verohallinnosta.

Mukana sovelluksessa on sekä yksityishenkilöillemutta myös yrittäjä-, maanviljelijä- ja yritysasiakkaille tärkeät päivämäärät.

– Tärkeät päivämäärät -palvelu hyödyttää erityisesti asiakkaita, jotka asioivat verottajan kanssa useampia kymmeniä kertoja vuodessa. Ensisijainen kohderyhmämme ovatkin PK-yrittäjät sekä uudet yrittäjät, mutta toivomme toki saavamme myös henkilöasiakkaita sovelluksen käyttäjiksi, jatkaa Mallenius.

Verohallinnolta lienee luvassa tulevaisuudessa lisääkin mobiilipalveluita.

– Mobiilipalvelut nousevat esiin kaikissa asiakaskyselyissämme. Haluamme olla mukana kokeilukulttuurin sekä ketterän kehittämisen lisäämisessä valtionhallinnossa. Tärkeät päivämäärät -palvelun lanseeraaminen on ensimmäinen valmis tuote, joka on kehitetty näillä menetelmillä. Jatkamme kehitystyötä, ja tavoitteenamme on laajentaa mobiilipalveluitamme tulevaisuudessa. Käyttäjiltä saatu palaute tulee olemaan avainasemassa myös tulevien palveluiden kehittämisessä, lupaa Mallenius.