Uusi Quibi-suoratoistopalvelu avautui myös Suomessa – sisältö ja palvelu suunniteltu erityisesti älypuhelimille

Uusi huhtikuussa lanseerattu suoratoistopalvelu Quibi on avautunut myös Suomessa. Quibi-sovellus on ladattavissa Androidille Google Playsta ja Apple-laitteille App Storesta.

Quibin on perustanut aiemmin elokuvatuottaja Jeffrey Katzenberg, joka on aiemmin ollut perustamassa muun muassa Dreamworks-animaatiostudioa. Tätä edeltävällä ajalla Katzenberg toimi Disneyllä sen animaatiotuotannon johdossa ja oli tuottajana muun muassa Pienessä merenneidossa, Kaunottaressa ja hirviössä, Aladdinissa ja Leijonakuninkaassa.

Nimekkään perustajansa voimin Quibi nostikin jo ennen julkaisuaan rahoitusta mittavat 1,7 miljardia dollaria, yli 1,5 miljardia euroa.

Quibi pyrkii erottautumaan muun videosisällön joukosta ennen kaikkea sisältöjen lyhyellä kestolla. Kaikki Quibi-jaksot ovat pituudeltaan 10 minuuttia tai alle. Lisäksi itse palvelu kuin myös sisällöt on suunniteltu katsottavaksi älypuhelimella. Sisällöt esimerkiksi täyttävät koko ruudun sekä pysty- että vaaka-asennossa laitetta pidettäessä.

Toistaiseksi Quibissa on julkaistu noin 50 eri sarjaa. Mukana on draamatuotantoja kuin myös dokumenttisarjoja. Sisältöihin voi tutustua tarkemmin Quibin sivuilla. Mukana on paljon myös nimekkäitä tähtiä. Uusia jaksoja julkaistaan päivittäin.

Quibi tarjoaa 90 päivän ilmaisen kokeilun, jonka jälkeen palvelun tilaus maksaa 8,99 euroa kuukaudessa.

Yhdysvalloissa Quibin lanseerausta tuki suuri markkinointikampanja mutta siitä huolimatta palvelu putosi nopeasti ulos sovelluskauppojen ladatuimpien sovellusten kärkijoukosta. Quibin pidemmän aikavälin menestys on kuitenkin yhä kysymysmerkki.