Googlen viestisovellusten muutoksissa haastavaa pysyä mukana - pian ei tällä tutulla sovelluksella enää tekstareita lähetellä

Googlella on tätä nykyä varsin laaja kirjo viestisovelluksia, kun tarjolla on esimerkiksi Alloa, Duoa, Hangoutsia ja taannoin uuden nimen saanutta Android Messagesiä. Googlen viestisovellusten sekamelskan keskellä yksi ajanjakso on pian päättymässä, kun perinteinen tekstiviestittely Hangoutsilla loppuu.

Hangoutsia Google on viime aikoina työntänyt yrityskäyttäjien suuntaan, kun taas kuluttaja-asiakkaille on tarjottu muita sovelluksia. Jokin aika sitten Hangouts alkoi myös ehdottaa käyttäjilleen, että nämä tutustuisivat muihin viestisovelluksiin, jos mielivät lähettää perinteisiä SMS- eli tekstiviestejä. Näiden ehdotusten syy on nyt varmistunut, kun Google on ilmoittanut Hangoutsin SMS-tuen loppuvan kevään aikana.

Google Hangouts ei pian enää tue SMS-viestejä. Kuva: Android Police.
Google Hangouts ei pian enää tue SMS-viestejä. Kuva: Android Police.

Android Police kertoo, että yritysten G Suite -ylläpitäjille on lähetetty sähköposteja, joissa on varoitettu Hangoutsin tulevista muutoksista. 27. maaliskuuta alkaen Hangouts-käyttäjät alkavat saada sovellukselta ilmoituksia, joissa kerrotaan SMS- eli tekstiviestituen loppuvan kyseiseltä sovellukselta. SMS-tuki Hangoutsilta poistuu 22. toukokuuta.

Hangouts on muutenkin kokenut uudistuksia viimeisten kuukausien aikana. Aiemmin maaliskuussa Hangouts jakautui kahtia, kun Google esitteli Hangouts Chatin ja Hangouts Meetin. Tammikuussa Google puolestaan kertoi sulkevansa Hangouts-rajapinnan, mikä tarkoittaa, etteivät kolmannen osapuolen lisäykset, kuten kyselyt tai piirtotyökalut, enää toimi sovelluksessa.