Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Uusi hittisovellus tekee kuvastasi esimerkiksi Pixar-hahmon näköisen

Voilà AI Artist on uusin kuvia muokkaava hittisovellus.

Uusi villitys leviää jälleen sosiaalisen median palveluissa, joissa on viime aikoina nähty animaatiohahmojen tyyliin muokattuja henkilökuvia.

Taustalla on aiemmin tänä vuona julkaistu Voilà AI Artist, joka on erityisesti viime päivien aikana noussut aiempaa suurempaan suosioon.

Tekoälyä hyödyntävällä Voilà AI Artist -sovelluksella voi muokata kuvia erilaisiksi taideteoksiksi, Pixar-tyylisiksi piirroksiksi, renessanssimaalauksiksi 1400-, 1700- ja 1900-luvun tyyliin tai käsin piirrettyjä muistuttavaiksi karikatyyreiksi.

Voilà AI Artist on ladattavissa Androidille Google Playsta ja Applen iPhonelle ja iPadille App Storesta.

Sovellus on saatavilla ja käytettävissä ilmaiseksi, mutta maksullisella tilauksella saa poistettua kuvista niihin muuten tallentuvat vesileimat sekä sovelluksesta mainokset.

Uuden, entuudestaan tuntemattoman kehittäjän julkaisema hittisovellus on herättänyt jälleen heti myös tuttuja huolia yksityisyydestä. Esimerkiksi USA Today uutisoi jo sovellukseen liittyvistä uhkista mitä tulee kuvien päätymiselle ei-toivottuihin tarkoituksiin.

Sovelluksen kehittänyt Wemagine.AI on kuitenkin kertonut, ettei se myy tai luovuta tietoja ulkopuolisille, eikä käyttäjien kuvia edes pysyvästi tallenneta, vaan ne poistuvat 24-48 tunnin jälkeen käsittelystä. Kuvat käsitellään Voilà AI Artistin taustapalvelun osalta kehittäjän käyttämän Googlen  pilvipalvelualustan Yhdysvalloissa sijaitsevissa datakeskuksissa.