Twitter avasi Clubhousen haastajansa - yli 600 seuraajan käyttäjät pääsevät nyt perustamaan live-keskusteluhuoneen

Twitterin Spaces-keskustelutoiminto on nyt julkaistu laajemmin.

Twitterin tiedotteen mukaan huoneiden avaaminen on nyt mahdollista entistä useammille.

Twitterin Clubhouse-kilpailija, Spaces, on nyt laajemmin käytettävissä. Vastedes kuka tahansa Android- tai iOS-käyttäjä, jolla on yli 600 seuraajaa, voi perustaa oman keskusteluhuoneensa ja alkaa järjestää vaikkapa urheiluteemaisia iltamia kymmenien osanottajien kesken.

Twitter perustelee 600 seuraajan rajaa oletuksella siitä, että suositut käyttäjät olisivat todennäköisimmin jo valmiiksi tottuneita ylläpitämään laadukasta keskustelua. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kuitenkin, että kuka hyvänsä voisi avata keskustelutiloja seuraajamääristä riippumatta.

Twitter-syötteeltä näkee näppärästi, ketkä ovat parhaillaan Spaces-huoneessa.

Samalla Spacesin näkyvyyttä Twitterissä laajennetaan. Jatkossa seurattujen käyttäjien profiilikuvakkeen yhteyteen ilmestyy syötenäkymässä violetti kehä, mikäli he ovat parhaillaan Spaces-keskustelussa. Kuvaketta koskettamalla voi itsekin liittyä mukaan jutustelemaan.

Twitterin Spaces-keskusteluihin voi myös myydä lippuja ja täten järjestää vaikkapa tunnetumpien puhujien paneelikeskusteluita.

Spacesia on muutenkin ehditty jo päivittää useaan otteeseen käyttäjäpalautteen perusteella. Twitter-kansalle on muun muassa annettu enemmän emojeita asianmukaisiin pikareaktioihin ja vetäjille mahdollisuus hiljentää kaikki osallistujat yhdellä kertaa. Lisäksi tulevasta Spaces-tapahtumasta voi asettaa itselleen muistutuksen Twitteriin, jottei vahingossakaan unohtaisi ottaa osaa keskusteluun.