”Jännittävä Motorola-laite julki kesäkuussa”

Uusien Moto-puhelinten ympärillä pyörivä huhukoneisto on saanut lisää menovettä. Tankkauksesta vastasi kuitenkin tällä kertaa Lenovo-pomo, joka vihjasi uuden laitteen julkistuksen tapahtuvan kesäkuussa.

Lenovon toimitusjohtaja Yang Yuanqing.

Lenovon omistama ZUK on paljastanut Pekingissä uuden Z2 Pro -älypuhelimen. Julkistuksen ohessa Lenovon toimitusjohtaja Yang Yuanqing otti kuitenkin ohimennen kantaa myös Motorolan tuleviin laitteisiin. Kommentista kertoi GizmoChina.

Yangin mukaan Motorola julkistaa uuden laitteen 9. kesäkuuta. Lenovo-pomo ei ottanut tarkemmin kantaa laitteen nimeen tai ominaisuuksiin, mutta kehaisi julkaisun olevan erittäin jännittävä.

Viime aikoina Motorola-tietovuodoissa on nähty lähinnä Moto G -materiaalia. Neljännen sukupolven Moto G:n – tai Moto G4:n – muotoilusta ja ominaisuuksista on jo saatu viitteitä vuotokuvien perusteella. Laitteeseen odotetaan muun muassa näytön alle asettuvaa sormenjälkitunnistinta. Lisäksi luvassa saattaa olla kookkaampi Moto G4 Plus -versio.

Moto G -sarja on kuitenkin tunnettu edullisen hintaluokan laitteista, joiden kuvaaminen erityisen jännittäviksi olisi lähtökohtaisesti erikoista. Voikin hyvin olla, että Yangin vihjaus koskee uutta Moto X -lippulaivapuhelinta tai jotain vielä erikoisempaa laitejulkaisua. Tarkemmat päätelmät vaativatkin lisätietoja, joita vuotanee esiin tulevina kuukausina.

Oletettu tänä vuonna julkaistava Moto G -uutuus vuotokuvassa.