Telegram päivittyi jälleen monilla uudistuksilla - videopuheluihin voi liittyä nyt jopa 1 000 katsojaa

Telegram-viestintäsovellus saa jälleen viimeisimmän päivityksen myötä pitkän listan parannuksia ja uudistuksia.

Aiempi päivitys kesäkuussa toi ryhmävideopuhelut osaksi Telegramia. Vielä tuolloin ryhmäpuhelut olivat kokonaisuutena rajoittuneet 30 osallistujaan.

Nyt ryhmävideopuhelut 2.0 -päivityksen myötä Telegram sallii 30 käyttäjän jakavan sekä kamera- että myös näyttökuvansa osana puhelua – ja jopa 1000 ihmistä voi nyt osallistua katsellen ryhmävideopuheluihin.

Telegramin mukaan se tulee jatkossa korottamaan osallistujamäärän rajoitusta entisestään.

Telegram saa päivityksessä myös uudistetut videoviestit, jotka ovat helppo tapa lähettää lyhyt video suoraan sovelluksesta tallentamatta sitä oman puhelimeen. Videoviestit ovat päivityksen myötä tarkkuudeltaan suurempia ja videoviestiä voi painaa sen laajentamiseksi. Laajennetun videoviestin voi myös keskeyttää ja siirtyä siinä eteen- tai taaksepäin. Videoviestin voi kuvata painamalla mikrofonikuvaketta viestipalkin yhteydestä videoon vaihtamiseksi. Laitteesta toistuva ääni, kuten musiikki, jatkaa toistumistaan kuvattavan videoviestin aikana.

Yhtenä uudistuksena Telegramin videosoitin saa uudessa päivityksessä mahdollisuuden muuttaa videoiden toistonopeutta (1x-nopeuden lisäksi 0,5x, 1,5x ja 2x, sekä Androidilla myös 0,2x). Uusi asetus löytyy videota katsottaessa kolmen pisteen takaa avautuvasta lisävalikosta.

Näytön jakaminen onnistuu ryhmävideopuhelujen ohella myös yksittäisissä kahden käyttäjän välisissä videopuheluissa ja sisältää nyt myös äänen. Näytön jakaminen onnistuu videopuhelun aikana kamerapainikkeen kautta.

Mukana Telegram-päivityksessä on lukuisia muitakin pienempiä uudistuksia:

  • Viestit keskusteluissa voi asettaa poistettavaksi aiempien 1 päivän ja 1 viikon vaihtoehtojen lisäksi myös 1 kuukauden jälkeen
  • Kuvien ja videoiden muokkainta on päivitetty pienien yksityiskohtien piirtämisen helpottamiseksi: työkalujen koko pienenee nyt kuvaa tai videota zoomattaessa
  • Telegram Desktop -työpöytäsovelluksessa on nyt oma kuvanmuokkaimensa kuvien rajaamiseksi, pyörittämiseksi tai kääntämiseksi sekä piirrosten ja tarrojen lisäämiseksi. Telegram Desktopilla kuvien lähettäminen onnistuu myös pakkaamattomina versioina.
  • Pääsykoodin avaamisen yhteydessä uudet animaatiot
  • Uusi muistutus asetuksissa kaksivaiheisen vahvistuksen salasanasta
  • Uusi salasanan unohtumisen yhteydessä tarjottava vaihtoehto vielä sisäänkirjautuneille  oleville käyttäjille. Salasanan palauttamisen voi aktivoida ja se kestää seitsemän päivää. Salasanan pääsee vaihtamaan jos tänä aikana muutospyyntöä ei peruta mistään laitteesta.
  • Android-sovelluksessa tekstiviestien lähettämisen yhteydessä uudet anomaatiot, jotka tulivat osaksi iOS-sovellusta jo viime päivityksessä
  • Uudistettu kameranäkymä iOS-sovelluksessa, joka tarjoaa käytettäväksi kaikki laitteen eri zoom-tasot
  • Mahdollisuus valita eteenpäin välitettäville viesteille useita vastaanottajia kerralla iOS-sovelluksessa
  • Kahdella sormella selaamalla keskustelunäkymässä voi valita kerralla useita arkistoitavaksi, poistettavaksi ja luetuksi merkityksi kerralla iOS-sovelluksessa
  • Profiilikuvat seuraavat viestejä selattaessa ryhmäkeskusteluja iOS-sovelluksessa, joten pitkissä ketjuissa on helpompi nähdä kuka viestit lähetti
  • Joukko uusia animoituja emojeja