Kampanjat näkyivät myydyimpien listoilla marraskuussa.
Joulukuu on alkanut, ja operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä muista jälleenmyyjistä Gigantti ja Veikon Kone ovat julkaisseet marraskuun myydyimpien puhelinten listauksensa.
Marraskuussa puhelintenkin myyntiin vaikuttivat merkittävästi kuun aikana nähdyt merkittävät kampanjat, Singles’ Day ja Black Friday, joiden myötä myydyimpien listoille nousi erityisesti hyvässä tarjouksessa olleita puhelimia.
Esimerkiksi Elisalla myydyimpänä puhelimena henkilöasiakkaille jatkoi marraskuussakin OnePlus Nord CE 3 Lite 5G, josta Elisalta nähtiin yksi Black Friday -kampanjoiden parhaista tarjouksista. Myös Samsung Galaxy A54 5G:n sai Black Friday -tarjouksista tavallista edullisemmin, ja se nousi myydyimmäksi DNA:n kuluttaja-asiakkaille, 2. myydyimmäksi Elisan henkilöasiakkaille, myydyimmäksi Gigantilla, 2. myydyimmäksi Telian kuluttaja-asiakkaille sekä myydyimmäksi Veikon Koneella.
Samsungin ohella OnePlus ylsi vahvaan suoritukseen marraskuussa. Lisäksi Honor on vakiinnuttanut paikkansa Suomen puhelinmarkkinoilla Samsungin ja OnePlussan jälkeen seuraavaksi suurimpana Android-puhelinvalmistajana.
”Loistavat tarjoukset siivittivät OnePlussan Nord 3:n sekä CE 3 Liten sijoille kaksi ja kolme. Kysyntää on selkeästi OnePlussan puhelimilla, joissa laatu ja hinta kohtaavat erittäin mukavasti ja ne ovatkin loistavilla arvosteluilla lunastaneet paikkansa suuremmankin käyttäjäkunnan taskuista”, toteaa Veikon Koneen mobiili- ja operaattorituotteiden myyntipäällikkö Jari Ojalehto.
”Lisäksi listoilta löytyy Honorilta kolme mallia, joista yksi on 4G-versio ja edustaa edullisemman pään puhelinta. Muuten 90-sarjan puhelimet olivat kysyttyjä kuluttajien keskuudessa. Samsung onkin poikkeuksellisesti edustettuna vain kahdella mallilla tässä kymmenen suosituimman mallin listalla, kun normaalikuukausina on totuttu näkemään neljä mallia samalla listalla”, Ojalehto sanoo.
Keskihintaiset, Black Fridayssa ja muissa kampanjoissa alennuksella myydyt puhelimet ovatkin suurimpia hittejä marraskuussa.
”Puhelimia myytiin aiempia vuosia vauhdikkaammin ja osaltamme sesonki oli onnistunut. Erityisesti tänä vuonna hankintoja on keskitetty Black Fridayhin, joka käynnistää myös joululahjojen hankintasesongin. Todennäköisesti lahjat halutaan hankkia hyvissä ajoin”, kertoo Elisan kuluttajien laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Olli-Pekka Nokkonen.
DNA kertoo puhelinten myyntinsä nousseen marraskuussa uuteen ennätykseen.
”Asiakkaat ovat enenevissä määrin lykänneet ostoksiaan marraskuun loppuun, jolloin suunniteltuja hankintoja on tehty houkuttelevin Black Friday -kampanjahinnoin sekä itselle että joululahjoiksi. Black Friday -kampanja on kasvanut vuosi vuodelta ainakin kestonsa ja tunnettuutensa suhteen. Myös DNA:n Pink Friday -kampanja siivitti marraskuun puhelinten myynnin kaikkien aikojen ennätykseen. Myös muun kodintekniikan kysynnässä oli marraskuussa selkeä piikki”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
“Loppuvuosi on perinteisesti vahva kaupallisesti. Marraskuu alkaa ohittamaan myyntimäärissä jopa joulukuun. Tälle kehitykselle löytyy pari selkeää syytä. Yli viikon mittaiseksi venynyt Black Friday -kampanja houkutteli paljon asiakkaita ostoksille ja lisäksi veronpalautusten aikaistuminen syksyyn tarjoaa monille mahdollisuuksia tehdä hankintoja”, kertoo Telian laiteliiketoiminnan johtaja Markku Saranpää.
“Vaikka määrällisesti puhelimia myytiin tänä vuonna Black Friday -kampanjassa vähemmän, ostettujen laitteiden keskihinta nousi. Ihmiset arvostavat selkeästi puhelinkaupoilla laatua, ja ovat valmiita keskittämään ostoksiaan alennuskausiin saadakseen laitteet sopivaan hintaan”, Gigantin telecom-tuotteiden myyntipäällikkö Jyri Helistö kertoo.
Keskihintaisten noin 300-400 euron älypuhelinten lisäksi Black Friday -kampanjat vauhdittivat myös korkeahintaisempien puhelinten myyntiä. Tarjousten siivittämänä esimerkiksi Samsungin Galaxy S -sarjan huippupuhelimia nousi myydyimpien listoille. Esimerkiksi Galaxy S23 Ultra nousi DNA:n, Elisan ja Gigantin myydyimpien puhelinten listoille.
”Sesongin onnistumisista erityisenä mainintana listalla näkyy myös kuluttajien kova kiinnostus Samsungin S-sarjan puhelimiin, joita oli listasijoilla enemmän kuin yleensä. Niitäkin on oman käytön lisäksi todennäköisesti hankittu joululahjoiksi”, Nokkonen Elisalta sanoo.
Applen iPhoneja myydyimpien listoille ylsi jälleen runsaasti, vaikka iPhone 15 Pro -huippupuhelimet kärsivät osin yhä saatavuusongelmista.
Suomessa myydyimmät puhelinmallit alkavat olla jo lähes täysin 5G-puhelimia. 4G-puhelimia myydyimpien listoilla on tyypillisesti enää korkeintaan pari mallia, ja ne edustavat aivan markkinoiden halvinta päätä. Marraskuun kampanjat toisin nostivat myös halvalla myytyjä 4G-puhelimia myydyimpien joukkoon.
”Isot alennukset nostivat useamman 4G-puhelimen listoille. Perinteisesti Black Fridayn tarjouksista yhdeksi suosikkituotteeksi nousee 99 euron arvoinen älypuhelin. Sekä kuluttajien että yritysten myydyimpien puhelinten listalle ponnisti myös erittäin kysytty Applen iPhone 15 Pro”, taustoittaa Saranpää.
Edullinen Motorolan Moto E13 olikin Telialla 3. myydyin kuluttajille ja Gigantilla 5. myydyin puhelin puhelin marraskuussa.
Älykellojen myynnistä omat listauksensa ovat julkaisseet DNA ja Elisa. Kasvussa jatkoivat lapsille suunnatut kellopuhelimet.
”Lasten kellopuhelimet olivat yksi Black Fridayn hittituotteistamme, ja niitä hankitaan nyt paljon pukinkonttiin. Joululahjahankintaa näkyi myös aikuisten kelloissa, mutta erityisesti lasten kelloissa erilaiset tarjoukset vetävät puoleensa”, Elisan Nokkonen kertoo.
”Lähestyvä joulusesonki on perinteisesti vilkasta aikaa myös älykellojen osalta. Loppuvuonna kuluttajia ovat kiinnostaneet monipuolisimmilla toiminnoilla varustetut älykellot – mobiiliyhteys, kellolla maksaminen ja laaja hyvinvoinnin seuraaminen ovat ominaisuuksia, joihin älykellovalinnassa on kiinnitetty erityisesti huomiota”, DNA Kaupan Aavikko toteaa.
DNA:n kuluttaja-asiakkaille myydyimmät puhelimet marraskuussa
1. Samsung Galaxy A54 5G
2. OnePlus Nord CE 2 Lite 5G
3. OnePlus Nord 3 5G
4. Apple iPhone 13 5G
5. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
6. Samsung Galaxy A14*
7. Samsung Galaxy A14 5G
8. Honor X6a*
9. Apple iPhone 15 5G
10. Samsung Galaxy S23 Ultra 5G
11. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
12. Apple iPhone 14 5G
13. Apple iPhone 15 Pro 5G
14. Samsung Galaxy A34 5G
15. Honor 90 5G
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
DNA:n yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet marraskuussa
1. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
2. Samsung Galaxy S21 FE 5G
3. Samsung Galaxy A54 5G
4. Samsung Galaxy A14 LTE*
5. Apple iPhone 15 Pro 5G
6. Samsung Galaxy S23 Ultra 5G
7. Samsung Galaxy A14 5G
8. Apple iPhone 13 5G
9. Apple iPhone 14 5G
10. Samsung Galaxy A34 5G
11. OnePlus 11 5G
12. OnePlus Nord CE 2 Lite 5G
13. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
14. Samsung Galaxy S23+ 5G
15. Samsung Galaxy S22 5G
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
DNA:n myydyimmät älykellot marraskuussa
1. Amazfit GTS 4 Mini
2. Apple Watch Series 8 GPS
3. Huawei Band 8*
4. Honor Watch 4
5. Apple Watch Series 9 GPS
6. Samsung Galaxy Watch6
7. Apple Watch SE GPS
8. Huawei Watch GT 3
9. Xplora XGO3
10. Samsung Galaxy Watch4
11. Apple Watch 8 GPS + Cellular
12. Samsung Galaxy Watch6 4G
13. Apple Watch Series 9 GPS+Cellular
14. Garmin Venu 2
15. Huawei Watch Fit SE
*) Älyranneke.
Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät puhelimet marraskuussa
1. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
2. Samsung Galaxy A54 5G
3. Apple iPhone 13 5G
4. Samsung Galaxy A14 5G
5. Honor X6a
6. Samsung Galaxy S23 Ultra 5G
7. OnePlus Nord 3 5G
8. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
9. Apple iPhone 14 5G
10. Apple iPhone 15 5G
11. Samsung Galaxy S21 FE 5G
12. Honor 90 5G
13. Samsung Galaxy S23+ 5G
14. Samsung Galaxy A14
15. Samsung Galaxy S22 5G
Elisan yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet marraskuussa
1. Apple iPhone 15 Pro 5G
2. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
3. Apple iPhone 15 5G
4. Apple iPhone 14 5G
5. Apple iPhone 13 5G
6. Samsung Galaxy A54 5G
7. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
8. Samsung Galaxy A14
9. Samsung Galaxy A14 5G
10. Samsung Galaxy S23 5G
11. OnePlus 11 5G
12. Samsung Galaxy A34 5G
13. Samsung Galaxy S22 5G
14. Samsung Galaxy XCover 5 Enterprise Edition
15. Samsung Galaxy S23 Ultra 5G
Elisan myydyimmät älykellot marraskuussa
1. Xplora XGO3 Lasten Kellopuhelin
2. Polar Ignite 2
3. Apple Watch Ultra 2 eSIM Kellopuhelin
4. Huawei Watch GT3 -sarja
5. Garmin Venu 2 -sarja
6. Apple Watch S9 GPS
7. Apple Watch SE 2023 GPS
8. Samsung Galaxy Watch5 Pro
9. Apple Watch SE 2023 eSIM Kellopuhelin
10. Samsung Galaxy Watch6
11. Garmin Epix 2
12. Polar Vantage V3
13. Garmin Fenix 7X
14. Samsung Galaxy Watch6 eSIM Kellopuhelin
15. Huawei Watch 4 eSIM Kellopuhelin -sarja
Gigantin myydyimmät puhelimet marraskuussa (suluissa sijoitu lokakuussa)
1. (2.) Samsung Galaxy A54
2. (1.) OnePlus Nord CE 3 Lite
3. (9.) Apple iPhone 13
4. (-) Apple iPhone 15
5. (-) Motorola E13
6. (5.) Samsung Galaxy A14
7. (6.) Samsung Galaxy A14 5G
8. (8.) Apple iPhone 11
9. (-) Samsung Galaxy S23+
10. (-) Samsung Galaxy S23 Ultra
Telian kuluttajille myydyimmät puhelimet marraskuussa (suluissa sijoitu lokakuussa)
1. (1.) Samsung Galaxy A14 4G
2. (2.) Samsung Galaxy A54 5G
3. (-) MOTOROLA E13
4. (6.) Apple iPhone 13 5G
5. (-) Apple iPhone 11
6. (-) Samsung Galaxy S21 FE 5G
7. (8.) OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
8. (10.) Apple iPhone 14 5G
9. (3.) Samsung Galaxy A34 5G
10. (-) Apple iPhone 15 Pro 5G
Telian yrityksille myydyimmät puhelimet marraskuussa (suluissa sijoitu lokakuussa)
1. (2.) Samsung Galaxy A34 5G
2. (7.) Samsung Galaxy A54 5G
3. (1.) Samsung Galaxy A33 5G
4. (-) Samsung Galaxy A14 5G
5. (4.) Apple iPhone 14 5G
6. (3.) Samsung Galaxy A14 4G
7. (-) Nokia XR21 5G
8. (-) Apple iPhone SE 5G
9. (10.) Apple iPhone 15 Pro 5G
10. (6.) Samsung Galaxy A53 5G
Veikon Koneen myydyimmät puhelimet marraskuussa (suluissa sijoitu lokakuussa)
1. (3.) Samsung Galaxy A54 5G
2. (4.) OnePlus Nord CE3 Lite 5G
3. (10.) OnePlus Nord 3 5G
4. (5.) Honor X6a
5. (7.) Honor 90 Lite 5G
6. (-) Apple iPhone 15 Pro MAX 5G
7. (1.) Apple iPhone 14 5G
8. (2.) Samsung Galaxy A34 5G
9. (8.) Apple iPhone 15 Pro 5G
10. (-) Honor 90 5G