Tässä maaliskuun myydyimmät puhelimet – 5G-älypuhelinten esiinmarssi alkaa pian toden teolla

Maaliskuu oli jälkimmäiseltä puoliskoltaan poikkeusaikaa myös älypuhelin- ja muussa laitemyynnissä. Operaattorit ja Gigantti julkaisivat tänään jälleen maaliskuun myydyimpien älypuhelinten listauksensa.

”Puhelinmyynti laski maaliskuussa Suomessa noin 15-20 %. Kannettavien tietokoneiden myynti taas yli tuplaantui ihmisten varustellessa etätyökonttoreitaan. Myös televisiot ja pelaamisen tarvikkeet kävivät hyvin kaupaksi, sillä sisältöjä kulutetaan huimia määriä ja uusien laitteiden ja toimivien yhteyksien kanssa se on mukavampaa”, Telia Finlandin laiteliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Vuorinen kertoo.

Myös DNA kertoo myynnin selvästä laskusta vahvasta alkukuusta huolimatta. Sen sijaan Gigantti kertoo, ettei suurta muutosta olisi näkynyt.

”Puhelimet ovat ihmisten jokapäiväisessä elämässä tärkeässä osassa. Koronan aiheuttama tilanne ei myöskään ole näkynyt niiden myynnissä eli ihmiset ostavat puhelimia edellisvuosien tapaan vaikeasta tilanteesta huolimatta”, Gigantin puhelinmyynnistä vastaava myyntipäällikkö Mikko Pesonen sanoo.

Kaikilla myymälämyynnin sijaan on painottunut verkkokauppa.

”Vaikka myymälöissämme on nyt odotetusti tavallista vähemmän asiakkaita, verkkokaupan osuus myynnistä on kasvanut muuttuneessa tilanteessa selvästi”, Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkama kommentoi.

Koronaviruksen vaikutukset ovat vaikuttaneet laitteiden saatavuuteen vain rajallisesti – lähinnä yksittäisten mallien tai värien osalta on saattanut olla hetkittäisiä puutteita.

DNA:lla myydyimmäksi puhelimeksi ylsi maaliskuussa pitkästä aikaa Applen laite, iPhone 11 -malli. Applen vanhemmat mallit löytyivät myös sijoilta 3 ja 4.

iPhone 11 on vetänyt iPhone-myyntiä.
iPhone 11 on vetänyt iPhone-myyntiä.
Samsung Galaxy A40.
Samsung Galaxy A40.

Samsungin Galaxy A40 oli edelleen erittäin suosittu. Se oli 2. myydyin DNA:lla, Elisan henkilöasiakasmyynnin ykkönen ja Telialla kolmonen sekä Gigantin puhelinmyynnissä 5. myydyin. Telialla aiempi Galaxy A50 -malli oli edelleen kuluttajamyynnin kärjessä.

Myös uusi seuraajamalli Galaxy A51 näkyi jo listoilla: DNA:lla sija oli 8, Elisalla 12, Gigantissa 3 ja Telialla 7. Galaxy A51:stä on kasvamassa uusi suosikkimalli edeltäjänsä tavoin.

Gigantissa myydyin puhelin oli jälleen Huawei P Smart. ”P Smart on tutusti listan kärjessä. Sen taakse sijoille 2.–5. on kirinyt Samsung erittäin vahvalla Galaxy-mallistollaan”, Gigantin puhelinmyynnistä vastaava myyntipäällikkö Mikko Pesonen sanoo.

Myös 5G-älypuhelimia alkaa näkymään myyntilistoilla nyt enemmän. Maaliskuussa myyntiin tulivat Samsungin uudet huippupuhelimet Galaxy S20, S20+ ja Galaxy S20 Ultra, joissa on 5G vakio-ominaisuutena. DNA:lla Galaxy S20 5G ylsi jo 5. myydyimmäksi.

Samsung Galaxy S20 5G, Galaxy S20+ 5G ja Galaxy S20 Ultra 5G.
Samsung Galaxy S20 5G, Galaxy S20+ 5G ja Galaxy S20 Ultra 5G.

”5G-laitteita tulee nyt tarjolle hyvällä vauhdilla. Huhtikuussa saamme myyntiin erittäin kiinnostavia 5G-puhelimia sekä Xiaomilta että OnePlussalta. Xiaomi tuo myyntiin Mi 10 -sarjan mallit ja OnePlussalta saadaan uudet, vielä julkaisemattomat 8-sarjan mallit. Nyt kun laitteissa alkaa olla valinnanvaraa ja 5G-verkko laajenee vauhdilla, yhä useammat kuluttajat jo suunnittelevat 5G-loikkaa”, arvioi DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

”Vallitseva poikkeustilanne sekä alkukuun kampanjaviikko laittoivat myydyimpien puhelinten listamme uusiksi maaliskuussa. Samsung piti edelleen ykköspaikan, mutta Huawei nousi kärkisijoille kolmella eri mallilla. Top 15 -lista oli runsas ja monipuolinen, ja sille nousi pitkästä aikaa näin monta eri brändiä. Kevään 5G-puhelinten lanseeraukset aloitti ensimmäisenä Samsung, joka kasvatti 5G-puhelintemme valikoimaa kolmella mallilla ja kiri Galaxy S20 Ultra 5G -mallillaan 5G-listan kärkeen”, Elisan henkilöasiakkaiden liiketoimintajohtaja Ville Valkama toteaa.

”5G-puhelinten suosio kasvaa kohisten, ja merkille pantavaa on, että 5G-puhelin nousi nyt ensi kertaa yritysasiakkaiden top 15 -listalle”, kertoo Elisan yritysasiakkaiden liiketoimintajohtaja Petteri Svensson. ”Koronaepidemia siirsi monen laitevalmistajan 5G-puhelinlanseerauksia Barcelonan mobiilimessuilta myöhempään kevääseen, mutta nyt lanseeraukset ovat aivan nurkan takana, ja monet asiakkaamme odottavat niitä jo kovasti.”

DNA:n myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (3.) Apple iPhone 11
2. (2.) Samsung Galaxy A40
3. (4.) Apple iPhone 8
4. (5.) Apple iPhone 7
5. (-) Samsung Galaxy S20 5G
6. (7.) Samsung Galaxy A20e
7. (14.) Huawei P Smart 2019
8. (-) Samsung Galaxy A51
9. (13.) Honor 9X
10. (12.) Honor 7S
11. (-) Honor 20
12. (-) Samsung Galaxy S10e
13. (-) OnePlus 7T
14. (9.) Apple iPhone 11 Pro Max
15. (11.) Apple iPhone 11 Pro

DNA:n myydyimmät älykellot maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (1.) Apple Watch Series 5
2. (5.) Apple Watch Series 3
3. (2.) Huawei Watch GT
4. (7.) Honor Magic Watch 2
5. (-) Samsung Galaxy Watch
6. (3.) Huawei Watch GT 2
7. (6.) Suunto 3 Fitness
8. (8.) Samsung Galaxy Watch Active 2
9. (-) Garmin Vivoactive 4S
10. (10.) Samsung Galaxy Watch Active

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät älypuhelimet maaliskuussa 2020

1. Samsung Galaxy A40
2. Huawei Y5
3. Huawei P Smart 2019
4. Apple iPhone 11
5. Huawei P30 Lite
6. OnePlus 7T
7. Apple iPhone 7
8. Honor 10 Lite
9. Apple iPhone 8
10. Honor 7S
11. Apple iPhone XS
12. Samsung Galaxy A51
13. Nokia 130 DS
14. Honor 9X
15. Honor 20 Lite

Elisan yritysasiakkaille myydyimmät älypuhelimet maaliskuussa 2020

1. Samsung Galaxy A20e
2. DORO 5517 4G
3. Samsung Galaxy A40
4. Apple iPhone 11
5. Samsung Galaxy Xcover 4s
6. Samsung Galaxy A51
7. Apple iPhone 11 Pro
8. Apple iPhone 8
9. Samsung Galaxy S10e
10. Apple iPhone Xr
11. Nokia 4.2
12. OnePlus 7T
13. Samsung Galaxy S10
14. Nokia 3310 3G
15. Samsung Galaxy S20+ 5G

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät 5G-älypuhelimet maaliskuussa 2020

1. Samsung Galaxy S20 Ultra 5G
2. OnePlus 7 Pro 5G
3. Samsung Galaxy S10 5G
4. Samsung Galaxy S20 5G
5. Samsung Galaxy S20+ 5G

Elisan yritysasiakkaille myydyimmät 5G-älypuhelimet maaliskuussa 2020

1. Samsung Galaxy S20+ 5G
2. Samsung Galaxy S20 5G
3. Samsung Galaxy S20 Ultra 5G
4. OnePlus 7 Pro 5G
5. Samsung S10 5G

Elisan henkilöasiakkaille myydyimmät älykellot maaliskuussa 2020

1. Polar Ignite
2. Huawei Watch GT
3. Samsung Galaxy Watch Active
4. Apple Watch Series 5 GPS
5. Honor MagicWatch 2
6. Polar Vantage
7. Suunto 7
8. Apple Watch Series 5 GPS + Cellular
9. Apple Watch Series 3 GPS
10. Huawei Watch GT 2

Gigantin kuluttaja-asiakkaille myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (1.) Huawei P Smart 2019 (1.)
2. (3.) Samsung Galaxy A10 (3.)
3. (7.) Samsung Galaxy A51 (7.)
4. (-) Samsung Galaxy A20 (-)
5. (2.) Samsung Galaxy A40 (2.)
6. (4.) Huawei P30Lite (4.)
7. (5.) Apple iPhone 11 (5.)
8. (-) Apple iPhone 7 (-)
9. (-) Nokia 4.2 (-)
10. (-) OnePlus 7PRO (-)

Gigantin yritysasiakkaille myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (-) Samsung Galaxy A20 (-)
2. (4.) Samsung Galaxy A10 (4.)
3. (1.) Samsung Galaxy A40 (1.)
4. (7.) Huawei P Smart (7.)
5. (2.) Apple iPhone 11 (2.)
6. (5.) Samsung Galaxy A51 (5.)
7. (3.) Apple iPhone 11 Pro (3.)
8. (-) Samsung Galaxy S10 (-)
9. (-) Nokia 4.2 (-)
10. (-) Samsung Xcover 4s (-)

Telian kuluttajille myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (1.) Samsung Galaxy A50
2. (3.) Apple iPhone 11
3. (10.) Samsung Galaxy A40
4. (9.) Samsung Galaxy A20e
5. (-) Huawei Y5 2019
6. (-) Apple iPhone 7
7. (-) Samsung Galaxy A51
8. (-) Samsung Galaxy S10e
9. (-) Huawei P Smart 2019
10. (8.) OnePlus 7T

Telian yrityksille myydyimmät puhelimet maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (1.) Samsung Galaxy A40
2. (-) Doro 5517
3. (2.) Apple iPhone 11
4. (3.) Samsung Galaxy A20e
5. (6.) Apple iPhone XR
6. (-) Samsung Galaxy A51
7. (4.) Nokia 7.2
8. (-) Samsung Galaxy A71
9. (7.) Samsung Galaxy Xcover 4s
10. (5.) Apple iPhone 8

Telian kuluttajille myydyimmät älykellot maaliskuussa 2020 (suluissa helmikuun sijoitus)

1. (3.) Samsung Galaxy Watch 4G
2. (1.) Apple Watch Series 5 GPS + Cellular
3. (2.) Huawei Watch GT 2
4. (4.) Samsung Galaxy Active2 4G
5. (-) Apple Watch Series 5 GPS
6. (6.) Samsung Galaxy Watch Active
7. (-) Honor Watch Magic 2
8. (5.) Suunto 7
9. (-) Garmin Fenix 6 Pro
10. (-) Suunto 3