Takaraja Windows 10 -päivitykselle – ensi vuonna ilmainen päivitys ei onnistu edes kikkailemalla

Vanhojen Windows 7- ja Windows 8.1 -koneiden päivittäminen Windows 10:een oli käyttäjille ensimmäisen vuoden ajan ilmaista. Virallisesti viime vuoden heinäkuussa päättynyt päivitystarjous ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö vanhempaa Windows-konetta saanut kierotietä pitkin päivitettyä Windows 10:een. Eräs keinoista on ollut käyttää Windows 10 -päivitystarjousta, joka on suunnattu Windowsin avustavia teknologioita käyttäville.

Tähän asti päivitystarjoukseen tarttuminen on ollut toimiva vaihtoehto, sillä Microsoft on itsekin myöntänyt, ettei Windows 10 -päivityksen jälkeen valvo, käytetäänkö koneessa Windowsin avustavia teknologioita vai ei. Näin ollen kuka tahansa Windows 7- tai 8.1-lisenssin omistanut on voinut laillisesti päivittää koneensa Windows 10:een ilman lisäkuluja.

Loppuvuoden osalta Microsoft on vahvistanut avustavia teknologioiden Windows-tarjouksen päättyvän 31. joulukuuta, eli jos oman koneen päivittäminen Windows 10:een on suunnitteilla, kannattaa päivitys tehdä vielä tämän vuoden puolella. Tammikuusta alkaen kaikkien uusien käyttäjien on maksettava Windows 10:n lisenssistä, jonka jälleenmyyntihinta on versiosta riippuen pitkälti toistasataa euroa.

Jos Windows 10:n asentaminen vanhemmalle koneelle tuntuu ajankohtaiselta, kannattaa päivityksen kanssa pitää kiirettä. Ensi vuodesta alkaen laillisia keinoja Windows 10:n ilmaiselle lataamiselle ei enää ole.
Jos Windows 10:n asentaminen vanhemmalle koneelle tuntuu ajankohtaiselta, kannattaa päivityksen kanssa pitää kiirettä. Ensi vuodesta alkaen laillisia keinoja Windows 10:n ilmaiselle lataamiselle ei enää ole.