Taiteellisen hittisovelluksen Prisman saa myös Androidille

Pokémon GO on napannut paljon huomiota tänä kesänä, mutta kuluttajilla on silti riittänyt aikaa myös muille uutuussovelluksille. Eräs näistä on Prisma, joka on hiljattain laajentanut saatavuuttaan Android-laitteille.

Prisma on aiemmin tänä kesänä julkaistu kuvanmuokkaussovellus. Se tarjoaa valikoiman taidefilttereitä, jotka perustuvat joko kuuluisien taiteilijoiden tyyleihin tai tunnettuihin kuoseihin. Itse otetuista kuvista saa siis muutamissa sekunneissa luotua todella vakuuttavia taideteoksia.

Aluksi Prisma tuli saataville vain Applen App Storeen. iOS-versio on jo kerännyt miljoonia latauksia ja ainakin allekirjoittanut on saanut tasaiseen tahtiin katsella ”prismoitettuja” kuvia Facebook-kaverien profiilikuvina.

Nyt Prisma löytyy myös Google Play -kaupasta. Android-versio tarjoaa iOS:ltä tutut ominaisuudet, eli filttereitä voi lisätä joko omiin kuviin tai napata uuden Prisma-käsittelyä varten. Valmiin kuvan voi näppärästi tallentaa laitteen muistiin tai jakaa muille.

Yoshi-hahmo Prisman Android-sovelluksen jäljiltä.