17 miljoonaa ihmistä innostui uudesta lippulaivapuhelimesta

Xiaomi on viime vuosina tullut tunnetuksi myyntitaktiikastaan, jossa pieni erä puhelimia laitetaan myyntiin rajoitetuksi ajaksi. Erityisesti Aasian suunnalla taktiikka on tuottanut huimia tuloksia, kun kymmeniä tai jopa satojatuhansia puhelimia on myytä muutamissa minuuteissa —joskus jopa sekunneissa. Näillä näkymin trendiin ei ole myöskään tulossa muutosta, ainakaan jos GizmoChinan tietoihin on luottaminen.

GizmoChinan tuoreimman uutisen mukaan Xiaomin huomiseen flash-myyntitapahtumaan on rekisteröitynyt yli 16,8 miljoonaa kuluttajaa, jotka ovat kiinnostuneita ostamaan yhtiön uusimman Mi5-lippulaivamallin. Syy suureen kysyntään onkin ilmeinen, sillä Xiaomin edellisen Mi4-lippulaivamallin julkaisusta on ehtinyt kulua jo yli puolitoista vuotta.

Hinnoittelunsa puolesta Mi5 jatkaa Xiaomille tyypillistä linjaa, jossa lippulaivamalleja myydään huomattavasti kilpailijoita halvemmalla hinnalla. Ostajilla onkin valittavanaan kolme eri versiota, joista halvin maksaa noin 300 euroa, keskihintaluokan malli 350 euroa ja kallein 400 euroa. Suurin ero eri malleissa on tallennusmuistin määrä, joka vaihtelee 32, 64 ja 128 gigatavun välillä. Lisäksi 128 gigatavun mallissa RAM-muistia on neljä gigatavua, mikä on gigatavu muita malleja enemmän.

Muiden teknisten tietojen osalta Xiaomi Mi5 tarjoaa muun muassa 5,15 tuuman FullHD-näytön sekä Qualcommin uusimman Snapdragon 820 -suorittimen. Takakamerana toimii Sonyn16 megapikselin kamera, joka on varustettu IMX298 -sensorilla, ja etukamerana vaatimattomampi neljän megapikselin kamera. Virtansa puhelin saa 3000 mAh:n akusta.

Xiaomi Mi 5:n takakamera.

 

Xiaomi Mi 5 kolmessa värissä.