Suomalaiset panostavat nyt kuunteluun – kuulokkeiden ja kaiuttimien hinnoissa huomattavia eroja

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan datan mukaan audiolaitteiden kysyntä on alkuvuodesta kasvanut, mutta hinnat ovat silti laskussa. Suomalaisten panostaessa kotioloihin kannettaville kaiuttimille ja kuulokkeille on huomattavasti enemmän kysyntää kuin samaan aikaan viime vuonna.

Audiolaitteiden kysyntä on kasvanut alkuvuodesta. Hintavertailupalvelu Hintaoppaan datasta käy ilmi, että kannettavien kaiuttimien suosio on kasvanut 109 prosentilla viimeisen kuukauden aikana, viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kuulokkeiden suosio on kasvanut neljänneksellä. 

Markkinoilla on valtava määrä erilaisia vaihtoehtoja. Kaiuttimia löytyy kannettavina, älyominaisuuksilla ja erilaisilla äänentoistomekaniikoilla. Tuotteiden hinnan lisäksi myös niiden ominaisuuksia kannattaa vertailla. 

Kuulokkeiden akunkestossa suuria eroja

Hintaoppaasta käy ilmi, että suosituimpien kuulokkeiden listalla on sekä pääsangallisia kuulokkeita että nappikuulokkeita. Kuulokkeita ostaessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota akunkestoon ja istuvuuteen. 

Pääsangallisissa kuulokkeissa toiminnallinen akunkesto on usein huomattavasti suurempi kuin nappikuulokkeissa. Hintaoppaan suosituimpien sangallisten Sony WH-1000XM3 -kuulokkeiden akunkesto on 30 tuntia, kun taas suosituimpien nappikuulokkeiden Apple AirPods Pro:n kuunteluaika on 4,5 tuntia. 

Häiriöäänten esto on suosittu ominaisuus Hintaoppaan suosituimpien kuulokkeiden kärkipäässä. Vastamelutekniikka estää ulkopuolisen hälyn pääsyn korviin, jolloin esimerkiksi työntekoon on helpompi keskittyä. 

Hintaoppaan tämän hetken suosituimmat kuulokemerkit:

1. Sony
2. JBL
3. Apple

Hintaoppaan suosituimmat kuulokkeet ja niiden halvimmat hinnat

1. Apple AirPods Pro, 207,90€
2. Sony WF-1000XM3, 149€
3. Sony WH-1000XM3, 249€
4. SteelSeries Arctis 7 2019 Edition, 128,96€
5. Apple AirPods (2nd Generation), 125,90€ 

Kaiuttimien hinnat laskussa kysynnästä huolimatta

Kannettavaa kaiutinta ostaessa kannattaa miettiä, haluaako käyttää kaiutinta missä tahansa vai riittääkö, jos virran saa kodin seinästä. Osa kaiuttimista toimii ladattavalla akulla, kun taas osa vaatii verkkovirran toimiakseen. Pienten ja helposti liikuteltavien matkakaiuttimien lisäksi suosituiksi malleiksi ovat nyt nousseet JBL PartyBox 1000 -mallin kaltaiset bilekaiuttimet, jotka luovat kotiin juhlatunnelman näyttävillä valoilla ja hyvällä äänenlaadulla. JBL PartyBoxissa on myös kitara-, mikrofoni- ja USB-liitäntä sekä DJ-ranneke, jonka avulla voi hallita musiikkia ja valotehosteita.

Hintaoppaan vertailu osoittaa, että kaiuttimien välinen hintahaarukka on suuri, mutta myös yksittäisen tuotteen hinta vaihtelee myyjästä riippuen. Esimerkiksi JBL Chargen hinta vaihtelee 99 eurosta 179 euroon. 

Hintaoppaan suosituimmat kannettavat kaiuttimet ja niiden halvimmat hinnat

1. JBL Charge 4, 99€
2. Marshall Kilburn II, 199€
3. Marshall Acton II BT, 189€ 
4. JBL Boombox, 239€
5. JBL PartyBox 1000, 695€

Markkinoille on tuotu viime vuosina myös älykaiuttimia, joita ohjataan äänikomennoilla. Älykaiuttimessa on tekoälyn avulla toimiva puheentunnistus, jonka avulla voi parhaimmillaan soittaa puheluita, hallinnoida kodin muita älylaitteita tai kysyä tietoa.

Suurin osa Hintaoppaan suosituimmista älykaiuttimista toimii sähköllä. Kaiuttimet käyttävät äänenavustajanaan yleensä joko Amazonin Alexaa, Applen Siriä tai Googlen Assistantia. Kaiuttimet reagoivat puheeseen vasta, kun niitä kutsutaan nimellä. Lisäkaiuttimia hankkiessa kannattaa pysytellä kaiuttimissa, jotka käyttävät samaa äänenavustajaa, jolloin niiden yhdistäminen on helpompaa.

Hintaoppaan suosituimmat älykaiuttimet ja niiden halvimmat hinnat

  1. Google Nest Mini (2nd Gen), 38,76€
  2. Apple HomePod Mini, 145,72€ 
  3. Amazon Echo Dot (3rd Generation), 50,84€
  4. Google Home Mini, 34,89€
  5. Apple HomePod, 385€

Älykaiuttimien hinnoissa on suurta hajontaa. Kaiuttimen voi saada jo muutamalla kymmenellä eurolla, mutta halutessaan siihen voi panostaa useita satoja euroja. Tuotekohtaisesti hinta vaihtelee huomattavasti. Esimerkiksi Google Nest Mini -kaiuttimen hinta vaihtelee 38,76 eurosta 68,05 euroon.  Kysynnän kasvusta huolimatta sekä kuulokkeiden että kaiuttimien hinnat ovat lähteneet tammikuun lopussa laskuun.

Hintaopas listaa yli 1000 Suomessa toimivan verkkokaupan hinnat ja vertailee ne puolueettomasti ja ilmaiseksi.  Ilmainen Hintaopas-sovellus on saatavilla sekä Apple-että Android-puhelimille.

Hinnat tarkistettu: 12.2.2021

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät Facebookista, InstagramistaTwitteristä ja YouTubesta.