Spotify poistaa widget-toiminnon Android-sovelluksestaan

Spotify on ilmoittanut poistavansa widgetit Android-sovelluksestaan tämän viikon aikana. Omassa kirjoituksessaan yhtiö ilmoittaa ottavansa ominaisuuksien poistamisen aina vakavasti, mutta samalla keskittyvänsä kokonaisuuteen, joka luo parhaimman käyttäjäkokemuksen. Jatkossakin Android-käyttäjät voivat löytää pikavalinnat kappaleiden pysäyttämiseen ja skippaamiseen näytön yläosasta vedettävästä ilmoituskeskuksesta.

Huolimatta Spotifyn vakuuttelusta, eivät kaikki käyttäjät ole ottaneet ilmoitusta widgetin poistamisesta hyvin. Muun muassa Redditissä monet käyttäjät ovat ilmoittaneet turhautumisensa muutokseen ja kritisoineet Spotifyta ominaisuuden poistamisesta, joka on helpottanut sovelluksen päivittäistä käyttöä. Kriitikkojen mukaan näytön yläosasta vedettävä ilmoituskeskus ei korvaa widgettiä ja esimerkiksi silloin, kun kappaleen tauottaa, häviää Spotify helposti muiden ilmoitusten joukkoon. Sen sijaan widget on aina ollut kotinäytössä helposti löydettävissä.

Spotify on ilmoittanut kuuntelevansa käyttäjäpalautetta ja olevansa tietoinen monien käyttäjien antamasta kritiikistä widgetin poiston suhteen. Tästä huolimatta yhtiö ei ole ainakaan toistaiseksi ilmoittanut muutoksista nykyisiin suunnitelmiinsa widgetin poistamisesta.

Huolimatta Spotifyn päätöksestä poistaa widget, tarjoavat monet muut sovellukset, kuten Amazon Music, Apple Music, Google Play Music, Pandora, SoundCloud ja Tidal, widgettejä myös tulevaisuudessa. Toisaalta esimerkiksi Googlen oma YouTube Music ei tällä hetkellä tue widgettejä.

Spotify on aikaisemminkin tehnyt muutoksia, jotka on myöhemmin peruttu. Esimerkiksi oikeassa alalaidassa näkyvä Toista uudelleen -painike poistettiin aikaisemmin, mutta tuotiin myöhemmin takaisin.
Spotify on aikaisemminkin tehnyt muutoksia, jotka on myöhemmin peruttu. Esimerkiksi oikeassa alalaidassa näkyvä Toista uudelleen -painike poistettiin aikaisemmin, mutta tuotiin myöhemmin takaisin.