Skypettely Windows Phone -puhelimilla loppuu pian

Alun perin kolmisen viikkoa sitten kerrottiin, että Skype-sovellus lakkaa piakkoin toimimasta Windows Phone 8.1 -puhelimissa ja vanhoissa Android- ja iOS-versioissa Skypen taustatekniikan suuren muutostyön viimeistelyn yhteydessä. Tämän oli määrä tapahtua lokakuussa.

Nyt tilanne on kuitenkin tarkentunut: Skypen tukisivujen mukaan sovelluksen toiminta on täysin lakkaamassa vasta alkuvuodesta 2017, mutta lokakuusta 2016 alkaen kaikki ei välttämättä toimi enää kunnolla tarkentamattomien rajoitusten myötä. Skype-puhelut ovat siirtymässä uuteen taustatekniikkaan vasta ensi vuoden puolella, mikä lopulta tappaa Skype-sovelluksen toiminnan.

Skypen toiminta ja tuki jatkuu Windows 10 Mobilella, mutta ongelmallisesti Windows 10 Mobilen osuus Windows-puhelimista oli AdDuplexin mukaan kesäkuussa vasta 10,9 prosenttia. Tällä hetkellä Skype-tuki olisi siis loppumassa jopa 90 prosentista Windows-puhelimia, jollei niitä päivitetä tai käyttöä muuten kokonaan lopeteta. Windows 10 Mobile -päivitystä ei edes ole tarjolla valtaosalle käytössä olevia Windows Phone -puhelimia.

Jatkossa Skype tukee edelleen Windows 10:n lisäksi Windows 7:ää, Windows 8:aa, Vistaa ja jopa vielä Windows XP:täkin. Maccien osalta tuetaan OS X Yosemitea tai uudempia, iOS:stä versiota 8 tai uudempia sekä Android 4.03:tä tai uudempia.

Skype on tehnyt palvelunsa taustatekniikkaan suuren muutoksen siirtyessään aiemmasta P2P-pohjaisesta eli käyttäjien välisestä yhteysratkaisusta tukeutumaan omiin pilvipalvelimiinsa. Tämä on mahdollistanut muun muassa uusia toimintoja. Muutoksen alla ja sen ollessa käynnissä Skype ei ole toiminut aina kuten sen pitäisi — tämä on voinut näkyä esimerkiksi viestien jäämisessä synkronoitumatta eri laitteiden välillä tai ilmoitusten viivästymisessä.