Siilasmaa Slushissa: Nokian uutta aluevaltausta suurempaa ei ole

Black Stagella, josta Nokian OZO-kameran kuvaamana lähetetään myös suoraa VR-live-lähetystä Nokian osastolle Soneran 4G-verkon kautta, Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kertoi Nokian keksimisestä uudelleen.

– Nokia on sekä 151 mutta myös 3 vuotta vanha yritys, viittasi Siilasmaa Nokian uudelleensyntymiseen viime vuosina sen myydessä pois puhelintoiminnan ja HEREn sekä ostamalla verkkoliiketoiminnan kokonaan itselleen, yhdistymällä Alcatel-Lucentin kanssa sekä vahvistamalla suuntausta terveyttä kohti Withingsin ostolla.

– Terveysteknologia oli yksi ensimmäisiä uusia asioita, joita aloimme miettiä jo neuvotellessamme puhelinten myynnistä, totesi Siilasmaa, joka kertoi Nokian saaneen nyt mahdollisuuden tehdä mitä startupit tekevät – miettiä tyhjästä millainen yritys aikoo olla vuonna 2025.

– Mikään ei ole suurempi asia kuin terveys.

Nokia + Withings.

Nokialta odotetaan jatkossa sen omalla brändillä varustettuja uusia terveyslaitteita.

Slushissa kerrottiin Nokian rahoittaman Nokia Growth Partners -sijoitusrahaston tehneeen sijoituksen Berliinissä, Saksassa päämajaa pitävään Clue-sovellusta kehittävään yritykseen. Cluen sovellus on laajentunut naisten kuukautiskierron seurannasta laajemmaksi terveyssovellukseksi.

Nokia Growth Partners johti Cluen tuoreen 20 miljoonan dollarin rahoituskierroksen, jonka myötä Clue on kerännyt rahoitusta yhteensä jo 30 miljoonaa dollaria.