Verkkoon lipsahti uudet vuotokuvat Samsungin seuraavista lippulaivamalleista

Kaikenlaisia huhuja ja spekulaatioita Samsungin tulevista lippulaivapuhelimista, Galaxy S7:stä ja Galaxy S7 edgestä on liikkunut jo kuukausia, ja välillä huhut ovat olleet kovastikin keskenään ristiriitaisia. Nyt vuotaneet uudet kuvat ovat omiaan kiihdyttämään spekulointia.

VentureBeatin Evan Blass, eli aiemmin aktiivisena vuotajana tunnettu Twitter-nimimerkki @evleaks, on päivittänyt tammikuun alussa julkaisemaansa artikkeliin väitetyn kuvan tulevista S7-malleista, ja julkaissut toisen kuvan Twitterissä. Mikäli kuvat ovat aitoja, vaikuttavat Blassin mainitsemat puhelimien koot oikeilta. Blassin mukaan Samsung olisi helmikuussa esittelemässä 5,1-tuumaisella näytöllä varustetun Galaxy S7:n ja 5,5-tuumaisella näytöllä varustetun Galaxy S7 edgen. Joissain muissa yhteyksissä sen sijaan on väitetty Samsungin julkaisevan helmikuussa 5,1-tuumaiset S7:n ja S7 edgen, 5,7-tuumaisen S7 edge+:n seuratessa myöhemmin tämän vuoden aikana. Kuvien aitous on kuitenkin vähintäänkin kyseenalainen, sillä esimerkiksi kotinäppäin alemman kuvan S7:ssä on alareunastaan vino.