Samsungin Galaxy Watch4 -älykelloille päivitys - mukana kaatumisen tunnistus ja eleohjaus

Samsung on julkaissut ensimmäisen merkittävän päivityksen Galaxy Watch4 -älykelloilleen.

Mukana on muun muassa kaatumisen tunnistus.

Samsungin elokuussa julkistetut Galaxy Watch4 -älykellot ovat saaneet suurpäivityksen, joka sisältää edeltäjämalleilta tutun ja hieman parannellun kaatumisen tunnistuksen, aivan uudenlaisen eleohjauksen sekä rutkasti parannuksia kellotauluihin.

Päivityksen merkittävin lisäys lienee kaatumisen tunnistus, jollainen nähtiin myös Galaxy Watch3 -kelloilla, joskin riisutumpana. Galaxy Watch4 tunnistaa sekä treenin aikana tapahtuneet kaatumiset että yllättävät, yhtäkkiset kompastelut esimerkiksi seistessä.

Päivitys uudistaa myös kellotauluja.

Mikäli tunnistuksen aktivoi, saa Galaxy Watch4:n automaattisesti lähettämään hätäviestin enintään neljälle yhteystiedolle. Etenkin vanhusten turvallisuuteen suunnattu ominaisuus toimii myös muiden kuin Samsung-puhelinten kanssa.

Galaxy Watch4:llä voi vastedes myös avata sovelluksia tai suorittaa muita toimintoja kelloon koskematta. Käden edestakainen ”koputusele” avaa vaikkapa herätykset tai treenivalikon ilman tarvetta kosketusnäytöllä tehtäville komennoille.

Lisää uusia ja uudistettuja kellotauluja.

Samsung päivittää samalla Galaxy Watch4 -mallien kellotauluvalikoimaa. Esimerkiksi omia kuvia hyödyntävä kellotaulu tukee nyt myös GIF-animaatioiden kaltaisia liikkuvia kuvia Eläimet-taulun näyttäessä kellonajan lisäksi muitakin tietoja. Korkeiden askelmäärien tavoitteluun kannustavat kellotaulut puolestaan ilmaisevat jatkossa selvästi, täyttyikö tavoite vai ei.

Samsung Galaxy Watch4 -älykelloille suunnattu päivitys on nyt julkaistu Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa. Lähitulevaisuudessa jakelua laajennetaan myös muille markkinoille, mutta tarkkaa aikataulua ei vielä paljastettu.