Uusi verkkokauppa Teknavi.com

Samsung: Taittuvanäyttöisten älypuhelinten toimituksemme nelinkertaistuivat tänä vuonna - Galaxy Z Flip3 houkutellut ostajia muilta merkeiltä

Samsung on onnistunut tekemään taittuvanäyttöisten älypuhelintensa kanssa ainakin jonkinasteisen läpimurron vuoden 2021 aikana.

Nyt Samsung itse on kertonut, että se toimitti vuoden 2021 aikana nelinkertaisen määrän taittuvanäyttöisiä laitteita verrattuna vuoteen 2020, ylittäen analyytikko-odotukset toimitusten kolminkertaistumisesta.

Vahva kasvu on ollut alkusyksystä 2021 esiteltyjen uutuuksien ajamaa, sillä Samsungin mukaan uutuudet Galaxy Z Fold3 ja Galaxy Z Flip3 ylittivät vain kuukaudessa markkinoilletulonsa jälkeen Samsungin taittuvanäyttöisten toimitusmäärät vuodelta 2020.

Taittuvanäyttöisten älypuhelinten läpimurto ei ole tapahtunut hetkessä, sillä ensimmäisen prototyypin taittuvasta näytöstä Samsung esitteli jo vuosikymmen sitten vuonna 2011. Ensimmäinen Samsungin taittuvanäyttöinen älypuhelin Galaxy Fold tuli markkinoille lopulta syksyllä 2019, alun kestävyyshaasteista aiheutuneiden viivästysten jälkeen.

Sittemmin Samsungilta on nähty pari uudempaa sukupolvea kirjan tavoin avautuvista laitteista, Galaxy Z Fold2 ja Galaxy Z Fold3, sekä simpukkamalliset, pystysuunnassa taittuvat Galaxy Z Flip, sen 5G-versio sekä Galaxy Z Flip3.

Samsungin viimeisimmät taittuvanäyttöiset älypuhelimet, erityisesti Galaxy Z Flip3, ovat houkutelleet uusia ostajia muun muassa parantuneen kestävyytensä (muun muassa IP-luokiteltu pöly- ja vesitiiviys ja näytön kestävyysparannukset), edullisempien hintojensa sekä voimakkaan markkinoinnin myötä. Erilaisia merkkejä hyvästä kysynnästä ja Samsungin taittuvanäyttöisten älypuhelinten menekistä on saatu läpi syksyn ja loppuvuoden. Samsung on myös vauhdittanut myyntiä mittavilla kaupanpäällis- ja muille tarjouksilla.

Aiemmin Display Supply Chain Consultants -konsulttiyhtiö arvioi, että simpukkamallinen Galaxy Z Flip3 kattoi yksinään 60 prosenttia kaikista taittuvanäyttöisten älypuhelinten toimituksista heinä-syyskuussa, kun sen rinnalla esitelty kalliimpi ja kirjan tavoin avautuva Galaxy Z Fold3 ylsi 23 prosentin osuuteen. Perässä seurasivat Samsung Galaxy Z Flip 5G 7 prosentin sekä Huawei Mate X2 ja X2 4G 3 prosentin osuuksilla.

Huolimatta kovasta kasvusta, ovat taittuvanäyttöisten älypuhelinten myyntiluvut ovat yhä verrattain vähäisiä – esimerkiksi heinä-syyskuussa toimitusmääräksi on arvioitu 2,6 miljoonaa kappaletta, kun maailmassa toimitetaan yhteensä älypuhelimia vuositasolla yli 1,3 miljardia kappaletta.

Mielenkiintoisesti Samsung on kuitenkin kertonut, että Galaxy Z Flip3 on houkutellut onnistuneesti muista merkeistä Samsungiin vaihtajia 150 prosenttia enemmän kuin Galaxy Note20 ja 150 prosenttia enemmän kuin Galaxy S21. Samsungille tällainen uusien ostajien löytäminen on tietenkin hyvin arvokasta.

Taittuvanäyttöisten älypuhelinten markkinoille odotetaan jatkossakin rivakkaa kasvua samalla, kun kilpailu markkinoilla jatkossa tiivistyy. Esimerkiksi OnePlussan emobrändi Oppo julkisti hiljattain ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa Find N:n ja pian ensimmäistä taittuvanäyttöistä älypuhelinta odotetaan Magic V:n muodossa myös Honorilta.