Huhu: Tältäkö näyttää Samsung Galaxy S7?

Samsung Galaxy S7:n esittely lienee vielä ainakin puolentoista kuukauden päässä, mutta huhuja laitteesta liikkuu jo runsaasti. Aiemmin on huhuttu, että tulossa olisi kaikkiaan neljä versiota, eli suorat ja edge-näytölliset versiot kahdessa eri koossa. Nyt SamMobile sekä VentureBeat raportoivat uusista huhuista, joiden mukaan tulossa olisikin vain kaksi erinäköistä versiota. Lisäksi huhujen mukaan tulossa saattaisi olla monien kaipaamia ominaisuuksia, joita S6-malleissa ei ollut.

Ensimmäisenä VentureBeatin raportti kertoo, että Galaxy S7 olisi aiemmista huhuista poiketen tulossa vain kahtena erinäköisenä versiona. Kaarevalla edge-näytöllä varustetun mallin näytön kooksi kerrotaan 5,5 tuumaa, kun viime syksynä esitellyssä S6 edge+ -mallissa näytön koko oli 5,7 tuumaa. Suoralla näytöllä varustetun S7:n näytön kooksi taasen kerrotaan tutut 5,1 tuumaa.

Samainen VentureBeatin lähde myös juoruaa, että Galaxy S7 -mallit saattaisivat olla vesitiiviitä ja varustettu muistikorttipaikoilla. Nämä ominaisuudet löytyivät vielä toissavuotisesta Galaxy S5:stä, mutta viimevuotisissa S6-malleissa niitä ei ollut. Monet ovatkin kaivanneet laajennettavaa tallennustilaa ja vesitiiviyttä Samsungin huippupuhelimiin. Akut kahdessa eri mallissa ovat VentureBeatin mukaan kapasiteetiltaan 3000 ja 3600 milliampeerituntia, eli selkeästi enemmän kuin S6-malleissa. Takakamera on huhujen mukaan menettämässä pikseleitä, sillä aiemmin nähdyn 16 megapikselin kameran tilalle sanotaan tulevan 12 megapikselin kameran. Yhdessä isomman pikselikoon ja huomattavan ison f/1,7 aukon kanssa kameran pitäisi kuitenkin tarjota erinomaista kuvanlaatua erityisesti hämärässä kuvatessa. Muista huhutuista ominaisuuksista VentureBeat mainitsee Samsungin oman Exynos 8890 -suorittimen ja neljän gigatavun RAM-muistin.

SamMobile taasen raportoi, että Galaxy S7 muistuttaa ulkoisesti hyvin pitkälti Galaxy Note 5 -mallia. Käytännössä tämä tarkoittaa, että suoralla näytöllä varustetun perusmallin takaosa olisi reunoiltaan kaareva, kun taas kaareutuvalla näytöllä varustettu edge-malli on takaa suora. Lisäksi S7:n sanotaan olevan hieman S6-malleja paksumpi, mahdollisesti isomman akun vuoksi, ja takakameran kyttyrän sanotaan olevan matalampi kuin S6-malleissa.