Apple on tehnyt merkittävän muutoksen tuotekehityssuunnitelmiinsa.
Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi Applen päättäneen keskeyttää Apple Vision Pron halvemman ja kevyemmän version, niin sanotun Vision Airin, kehitystyön nopeuttaakseen sen sijaan tekoälylasien kehitystyötään.
Apple suuntaa nyt kehityspanoksensa silmä- ja aurinkolasien kaltaisiin tekoälylaseihin, jotka kilpailevat esimerkiksi Metan Ray-Ban- ja Oakley-älylasien kanssa. Meta on saavuttanut omilla kameralla, mikrofoneilla ja kaiuttimilla varustetuilla laseillaan pikku hiljaa kasvavaa suosiota, ja niitä on myyty jo yli 2 miljoonaa kappaletta.
Aiemmin Applen on raportoitu kehittäneen Vision Pron jatkoksi sekoitetun todellisuuden laseistaan, tai tilallisesta tietokoneestaan, kuten Apple itse laitekategoriaa kutsuu, kevyempää ja halvempaa versiota vuodeksi 2027.
Nyt sen sijaan Apple suuntaa resurssinsa yksinkertaisempiin älylaseihin.
Bloombergin raportin mukaan Applella on työn alla ainakin kahdet erilaiset lasit. ”Ensimmäiset, N50, yhdistetään iPhoneen, mutta niissä ei ole omaa näyttöä. Applen tavoitteena on julkistaa tämä malli jo ensi vuonna, ennen julkaisua vuonna 2027”, kertoivat lähteet Bloombergille.
Toiseksi Apple työstää näytöllä varustettuja älylaseja, joiden osalta aikataulu on asetettu vuoteen 2028, mutta yhtiö tutkii nyt lähteiden mukaan kehityksen vauhdittamista.
Meta julkisti hiljattain ensimmäiset näytölliset Ray-Ban Meta Display -älylasinsa, jotka tulivat myyntiin rajatusti 30. syyskuuta valituissa myymälöissä Yhdysvalloissa 799 dollarin hinnalla yhdessä Neural Band -ohjausrannekkeen kanssa. Myynnin on suunniteltu laajenevan Kanadaan, Ranskaan, Italiaan ja Isoon-Britanniaan varhain 2026.
Bloombergin mukaan Metan älylasien tavoin Applen lasit tulevat tukeutumaan vahvasti puheohjaukseen ja tekoälyyn. Apple kehittää laseihin uutta piiriä, minkä lisäksi ne tulisivat useissa eri tyyleissä ja voisivat sisältää jonkinlaisia terveyden seurannan ominaisuuksia.
Applen päätös priorisoida älylasiensa kehitystä ei vaikuta pian odotettavan päivitetyn Apple Vision Pron julkistukseen. Applen odotetaan esittelevän pian Vision Prosta tehokkaamman version M4- tai M5-järjestelmäpiirillä varustettuna, mutta ilman muita muutoksia.