Pizzatilaus älytennareilla – onko Pizza Hutin ideassa mitään järkeä?

Isot pizzeriaketjut keksivät aina välillä nokkelia ideoita, joilla voidaan houkutella teknologiafaneja pizzaherkuttelun pariin tai ylipäänsä vain saada näkyvyyttä erikoisuuksia esittelemällä. Pizza Hut on nyt pyöräyttänyt käyntiin mainoskampanjan, jonka nokkeluudesta voi olla montaa mieltä. Erikoinen idea ainakin on kyseessä.

Pizza Hut on esitellyt Bluetooth-yhteyttä käyttävät Pie Tops -tossut, joilla voi tilata pizzan nopeasti nappia painamalla. Siis tossut. Pizzantilausnapilla. Pie Tops -nimi on tietysti sanaleikki englannin high tops -nimikkeestä, jolla tarkoitetaan korkeavartisia tossuja.

Tossujen iltissä eli kielessä on painike, jota painamalla tilauksen saa lähetettyä, ja tossut yhdistyvät älypuhelinsovellukseen, jolla voi määritellä, minkälainen pizza nappia painamalla tilataan, ja minkälainen painallus tarvitaan tilauksen lähettämiseen. Näin voi varmistua, ettei pizzaa tule tilattua vahingossa aina, kun joku osuu tossujen kieleen.

Pizza Hutin Pie Topsit ovat tietysti lähinnä julkisuuskikka ja osa mainoskampanjaa, eli niitä ei ole mahdollista ostaa. Engadgetin mukaan tossuja on kuitenkin tarkoitus julkaista ”kourallinen” yleisölle jossain vaiheessa tulevaisuudessa.