Vinkki: Näin saat iPhonesi avaamaan sovelluksia nopeammin

Applen iPhonet ja iPadit on yleensä, ainakin käyttöikänsä alussa, varsin ripeästi toimivia laitteita,mutta niillä on eräs ominaispiirre, josta kaikki eivät välttämättä pidä. Kyse on animaatioista, joita käyttöjärjestelmä käyttää sovellusten avaamisessa ja sulkemisessa. Niistä on mahdollista kuitenkin päästä eroon pienellä kikkailulla.

iOS:n siirtymäanimaatiot ikään kuin avaavat sovelluksen kuvakkeesta koko ruudun mittaiseksi. Nämä animaatiot eivät kaikille sovi esimerkiksi terveydellisistä syistä, jolloin asetuksista voi ottaa ne pois käytöstä (Asetukset – Yleiset – Käyttöapu – Vähennä liikettä), mutta vielä silloinkaan sovellukset eivät avaudu tai sulkeudu välittömästi, vaan ne ikään kuin ilmaantuvat näytölle.

Applen käyttöjärjestelmässä on kuitenkin olemassa piirre, jolla näistä siirtymäanimaatioista pääsee tyystin eroon ja sovellukset avautuvat silmänräpäyksessä. Kyseisen kikanvaikutus lakkaa, kun laite käynnistetään uudelleen, mutta kikka ei vaadi suurta vaivannäköä, joten sen voi toki tehdä aina uudelleenkin.

Siirtymäanimaatioista pääsee eroon seuraavalla tavalla:

  1. Etsi asetusvalikosta kohta ”AssistiveTouch” (Asetukset – Yleiset – Käyttöapu – AssistiveTouch).Ota AssistiveTouch käyttöön.
  2. Näytölle on ilmestynyt läpikuultava pyöreä painike. Poistu asetusvalikosta kotivalikkoon ja raahaa tuo painike oikeaan alakulmaan.
  3. Avaa Spotlight-haku pyyhkäisemällä alaspäin kotivalikossa. Näytölle avautuu haku ja näppäimistö, ja AssistiveTouch-painike siirtyy näppäimistön yläpuolelle.
  4. Sulje Spotlight näpäyttämällä näyttöä. Haku sulkeutuu ja painike siirtyy jälleen alakulmaan. Kun onnistut muutaman kerran sulkemaan Spotlight-haun sillä hetkellä, kun painike siirtyy alakulmasta näppäimistön yläpuolelle, Spotlight alkaa avautua nopeammin.
  5. Kokeile avata ja sulkea joitain sovelluksia. Jos ne aukeavat ilman animaatioita, kikka on toiminut. Jos se ei vielä onnistunut, toista kohtia 3 ja 4 niin kauan, että huomaat Spotlightin avautuvan nopeammin. Se saattaa vaatia useitakin yrityksiä, mutta ainakin itselläni se kävi kohtuullisen nopeasti. Kun kikka on onnistunut, voit asetuksista käydä ottamassa AssistiveTouchin pois käytöstä.

Näin sovellukset avautuvat ilman siirtymäanimaatioita ja laite tuntuu entistäkin ripeämmältä. Kuten edellä mainittiin, kikka toimii siihen asti, että laite seuraavan kerran käynnistetään uudelleen. Kyseinen kikka toimii ainakin iPhonella ja iPadillä, eli oletettavasti myös iPod touchilla, ja viimeisimmällä iOS 9.3.1 -versiolla.