Parempi Bluetooth tulossa – nelinkertaisesti vauhtia

Nykypäivän mobiililaitteista järjestään löytyvästä langattomien, lyhyen etäisyyksienyhteyksien Bluetooth-standardista on valmistumassa uusi merkittävä versiojulkaisu. Virallisesti 16. kesäkuuta julkistettava uusi versio tuo monia parannuksia universaaliin yhteysstandardiin.

Yksinkertaisesti Bluetooth 5:ksi nimetty uusi julkaisu tulee nelinkertaistamaan vähävirtaisen Bluetooth-tiedonsiirron nopeuden sekä lisäksi tuplaamaan yhteyden kantomatkan nykyisestä.

Uusi versio tulee lisäksi sisältämään joitakin muitakin uudistuksia, liittyen muun muassa yhteyksittömiin palveluihin kuten sijaintitietoihin sekä navigaatioon. Nämä koskevat esimerkiksi niin sanottuja Bluetooth-majakoita (beacons), joiden avulla voidaan toteuttaa muun muassa paikannusta sisätiloissa tai viestien jakoa niiden läheisyydessä oleville laitteille, sekä muihin Bluetooth-toimintoihin, joita käytetään ilman tai ennen laitteiden parittamista.

Tämän hetkinen tuorein Bluetooth-versio on loppuvuodesta 2014 julkaistu 4.2.

Asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta todennäköisesti uusi Bluetooth 5 -standardi tulee vaatimaan uutta ohjelmiston ohella myös laitteiston puolella Bluetooth-piiriltä, joten uutta Bluetooth-versiota ei voi ohjelmistolla päivittää nykylaitteisiin. Aiemmin nähdyn pitäessä paikkansa tälläkin kertaa voisi uudella Bluetooth 5:llä varustettuja laitteita odottaa laajasti markkinoille viimeistään vuoden sisällä.

Bluetoothin kehityksestä vastaa Bluetooth SIG, joka on alan toimijoista koostuva yhteistyöelin.