Huhu: Snapchatin keskustelu muuttuu merkittävästi

Snapchat on suunnitellut ja työstämässä päivitystä, joka muuttaisi merkittävällä tavalla sovelluksen keskusteluosiota.

Vielä toistaiseksi Snapchat ei ole julkaissut kehitteillä olevaa päivitystään virallisesti, vaan se on paljastunut Snapprefs-kehittäjäryhmän jäsenten Mészáros Marcellin, Piotr Brzozowskni ja Jani Andstenin tutkittua Snapchatin tuoreen 9.21.1.0-päivityksen koodia pintaa syvemmältä. He löysivät viittauksia uuteen ChatV2:een, eli keskustelunäkymään merkittävän muutoksen tuovaan uuden sukupolven versioon.

Snapchatin kehitelemässä uudistuneessa keskustelunäkymässä video- ja äänipuhelujen aloitus tulevat näkyvämmin esille näytön alareunassa. Toisen aloittamaan videon tai äänen lähettämiseen voi myös joko liittyä mukaan itsekin lähettäen tai vain pelkästään kuunnellen/katsellen.

Lisäksi Snapchat on tuomassa keskustelunäkymään mahdollisuuden lähettää tarrakuvia ja aiemmin otettuja kuvia voi nyt helposti poimia lähetettäväksi osaksi keskustelua muiden viestisovellusten tavoin.

Kaksisuuntaiset videopuhelut ovat olleet osa Snapchatia jo vuodesta 2014 lähtien, mutta ne eivät ole kasvaneet muutoin erittäin suositun sovelluksen merkittäväksi käyttötavaksi.

Toistaiseksi ei ole minkäänlaista tietoa tai osviittaa, milloin Snapchat mahdollisesti julkistaa virallisesti yllä kerrotun mukaisen uudistuneen keskustelunäkymän uusine toimintoineen uutena virallisena päivityksenä kaikille käyttäjilleen.