Uusi verkkokauppa Teknavi.com

OnePlus hakee käyttäjiltä ideoita ohjelmistonsa parantamiseksi – näin osallistut

OnePlus hakee käyttäjiltä inspiraatiota Oxygen OS -ohjelmistonsa kehitykseen. Yhtiö on avannut kilpailun, jossa parhaat ideat voittavat.

OnePlus tunnetaan läheisestä suhteesta käyttäjäkuntaansa. Yhtiö on jo vuosien ajan kerännyt käyttäjiltä lukuisia ideoita, joiden pohjalta Oxygen OS -ohjelmistoa on kehitetty. Nyt haetaan jälleen uusia ajatuksia, ja osallistuminen on mahdollista maalis-huhtikuun ajan.

Tällä kertaa ideoiden on liityttävä Oxygen OS -ohjelmistoon. Osallistuminen edellyttää OnePlus-käyttäjätiliä, jolla ideansa voi julkaista OnePlussan keskustelupalstalla.

Palstalla voi myös tykätä muiden ideoista, ja kahden viikon välein viiden suosituimman idean keksineille lahjoitetaan OnePlussan Bullets Wireless 2 -kuulokkeet. Oman ehdotuksensa julkaisemalla voi myös osallistua moniin arvontoihin.

OnePlus aikoo myös toteuttaa ideoita, joissa se itse näkee eniten potentiaalia. Jokaisen toteuttamiskelpoisen ajatuksen kehittäjä pääsee mukaan yhtiön seuraavaan julkistustilaisuuteen maksetulle matkalle.

Kilpailu on nyt avoinna, ja omia ehdotuksia voi julkaista huhtikuun loppuun saakka.