Google haluaa korvata perinteiset salasanat – uudenlainen kirjautumistapa tulossa

Google on antanut lisätietoa kunnianhimoisista pyrkimyksistään korvata perinteisen salasanat muilla tunnistusmenetelmillä. Lukuisista osista koostuva ”luotettavuusarvosana” suuntaa näillä näkymin Android-alustalle vielä kuluvan vuoden aikana.

Tällä hetkellä yleisin kirjautumismenetelmä on edelleen käyttäjänimi ja salasana, joiden tehoa kasvatetaan useissa tapauksissa niin sanotun kaksivaiheisen tunnistautumisen avulla. Tuolloin käyttäjälle lähetetään erillinen PIN-koodi mobiililaitteeseen, jolloin kirjautuminen ei onnistu ellei tietty fyysinen laite ole myös hallussa. Samalla biometriset tunnistautumiset, etunenässä sormenjälkitunnistus, ovat kovaa vauhtia yleistymässä.

Viime vuoden Google I/O -konferenssissa Google esitteli Project Abacus -nimisen projektin, jonka on määrä siirtää käyttäjät pois kymmenien salasanojen sekasotkusta. Sen sijaan yhtiö haluaa siirtää tunnistautumisvastuun laitteelle.

Android-laitteilla on jo nähty monenlaisia tunnistautumismenetelmiä.

 

Ensimmäiset viitteet tulevasta on nähty Android-laitteiden Smart Lock -ominaisuudessa, joka voi kytkeä lukituksen pois päältä esimerkiksi luotetussa sijainnissa tai kun luotettu Bluetooth-laite on lähellä. Lopullinen tavoite on kuitenkin muodostaa automaattisesti taustalla toimiva järjestelmä, joka tunnistaa käyttäjän useiden elementtien avulla. Kirjoitustapa, kävelytyyli, sijainti, ääni ja monet muut elementit antavat käyttäjälle arvosanan, jonka mukaan pääsy laitteeseen ja palveluihin sallitaan. Mikäli tunnistus ei ole tarpeeksi varma, turvaudutaan edelleen salasanoihin.

TechCrunchin mukaan Googlen aikomuksena on tuoda teknologia Android-kehittäjien saataville ennen vuoden 2016 loppua. Tätä ennen Project Abacus, joka kulkee nykyisin myös Trust API -rajapintana, tulee käymään läpi testejä, jotka määrittävät järjestelmän tulevaisuuden. Kesäkuusta alkaen Trust APIa testataan ”useiden suurten finanssilaitosten” käytössä.