Nokia sai täyteen 30 sopimusta 5G-verkkotoimituksista

Nokia on kertonut sopineensa 30 erillistä kaupallista 5G-sopimusta. Määrä tuli täyteen aiemmin tällä viikolla julkistetulla sopimuksella Itävallan A1-operaattorin kanssa. Nokian mukaan kasvava sopimusmäärä kuvastaa 5G-käyttöönottojen etenemistä sekä operaattorien luottoa Nokian teknologiaan.

Nokian sopimuksista 16 sopimuksen osalta se on myös kertonut julkisesti asiakkaan eli operaattorin nimen.

”Tämä saavutus on Nokialle ylpeyden hetki yhtiönä”, kommentoi toimitusjohtaja Rajeev Suri. ”Näiden sopimusten, jotka luovat uusia kumppanuuksia ja jatkavat jo olemassa olevia asiakassuhteita ympäri maailmaa, myötä voimme nähdä 5G:n lupausten muuttuvan todeksi. Monet 30 kaupallisesta 5G-sopimuksesta, joita tänään juhlistamme, sisältävät useampia osia laajasta alusta loppuun asti ulottuvasta tuoteportfoliostamme asiakkaiden kääntyessä Nokian puoleen 5G-investointisyklinsä jokaisessa vaiheessa.”

Nokian kanssa kilpailevista verkkolaitevalmistajista tärkeimpiä ovat markkinajohtaja Huawei sekä ruotsalainen Ericsson.

Huawei kertoi jo helmikuun lopun Mobile World Congress -messujen yhteydessä, että sillä on yli 30 sopimusta 5G-toimituksista ympäri maailmaa.

Ericsson puolestaan listaa tällä hetkellä 16 ilmoitettua 5G-sopimusta, joista se on kertonut myös asiakkaan nimen. Tässä suhteessa se on nyt siis samalla viivalla Nokian kanssa.

5G-käyttöönottojen etulinjassa kuljetaan Etelä-Koreassa, Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa Pohjoismaissa. Suomessakin operaattorit ovat jo 5G-verkkonsa avanneet, mutta päätelaitteita ei ole vielä saatavilla.

Etelä-Koreassa Samsung on tuomassa Galaxy S10 5G:n myyntiin 5. huhtikuuta, ja se on näillä näkymin ensimmäisenä maailmassa myyntiin tuleva 5G-älypuhelin. Laajemmin 5G-älypuhelimia alkaa ilmestyä markkinoille vuoden toisen puoliskon ja erityisesti ensi vuoden aikana.

5G-verkoissa Nokia ja Ericsson ovat vahvoilla erityisesti Yhdysvalloissa, jonka markkinoilta Huawei on käytännössä ulkona johtuen Yhdysvaltojen hallinnossa esiintyvistä epäilyistä kiinalaisen Huawein laitteita kohtaan. Yhdysvallat on pyrkinyt saamaan myös muita maita mukaan Huawein vastaiseen rintamaansa, mutta toistaiseksi ainoastaan Australia ja Uusi-Seelanti ovat lähteneet varsinaisten kieltojen tielle.