Netflixiin merkittävä muutos - arviot ja suositukset eivät ole pian entisellään

Netflix tekee merkittävän muutoksen arvosteluihin palvelussaan: jatkossa viiden tähden sijaan arviot annetaan peukalo ylös / alas -järjestelmällä.

Näin Netflix siirtyy muun muassa YouTuben kanssa samaan yksinkertaisempaan malliin. Kun Netflix testasi uutta järjestelmää jo sadoilla tuhansilla käyttäjillä vanhoihin tähtiin verrattuna, jätettiin arvioita enemmän yli 200 prosenttia enemmän. Tämä on varsin loogista: tuomitseminen hyväksi tai huonoksi on helpompaa kuin arvottaminen tähtiasteikolla 1-5.

Muutos arvostelujärjestelmässä on tapahtumassa maailmanlaajuisesti huhtikuun aikana.

”Viisi tähteä tuntuu tosi vanhanaikaiselta nyt”, totesi Netflixin tuotteesta vastaava johtaja Todd Yellin, kertoo muun muassa The Verge.

Lisäksi Netflix tekee pian myös toisen merkittävän muutoksen. Se muuttaa katselusuosituksiaan tuomalla niiden yhteyteen prosenttiluvun, joka kertoo kuinka todennäköisesti pidät kustakin elokuvasta tai sarjasta. Nämä lukemat on räätälöity kullekin käyttäjälle ja perustuvat aiempaan katseluun ja arvioihin Netflixissä.