Netflix vahvisti: palvelu laajentuu mobiilipeleillä - tulossa osaksi samaa tilausta

Netflix on vahvistanut laajentavansa lähitulevaisuudessa peleihin.

Yhtiön tiedotti asiasta tulosjulkistuksensa yhteydessä.

Maailman johtava elokuvien ja sarjojen suoratoistopalvelu Netflix vahvistaa laajentavansa kirjastoaan kattamaan myös pelit. Ensi alkuun Netflixin pelisisältö koostuu yksinomaan mobiilipeleistä, mutta ovi jätettiin raolleen myös muunlaiselle sisällölle.

Samalla Netflix vahvisti palkanneensa aiemmin muun muassa Electronic Artsilla ja Facebookin Oculus-tiimissä työskennelleen Mike Verdun. Pelialan veteraanin on määrä johtaa Netflixin pelitiimiä alan suoratoistopalveluiden kiihtyvässä kilvoittelussa.

Netflix viittasi laajennuksesta kertoessaan vuosikymmenen ohjelmointikokemukseensa, joten tilaukseen kuuluvat mobiilipelit lienevät yhtiön omaa tuotantoa. Sitä, millaista sisältöä on tulossa, ei vielä paljastettu, mutta Netflix-pelit saattavat hyvinkin kytkeytyä esimerkiksi suosittuihin sarjoihin ja elokuviin.

Aiemmin Netflix on jo kokeillut interaktiivista sisältöä esimerkiksi Stranger Things -hittisarjaan kytkeytyvissä pelimäisissä kokemuksissa. Samalla periaatteella myös Netflixin mobiilialustalle suunnatut pelit laajentanevat katselukokemusta tarjoten tilaajille lisää sisältöä suosikkisarjojensa maailmassa.

Netflixin pelikirjasto sisältyy olemassa olevaan tilaukseen, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa. Pelien tarkempaa julkaisuaikataulua ei vielä vahvistettu, mutta Netflix vaikuttaa panostavan pelialaan tosissaan. Myös elokuva- ja sarjasisällön kehittäminen jatkuu kuitenkin samalla tarmolla kuin tähänkin asti, suoratoistopalvelu vakuuttaa.