Netflix näkyy jo yli 130 maassa – ei Kiinassa

Suosittu elokuvien ja sarjojen suoratoistopalvelu Netflix on nyt laajentunut yli 130 uuteen maahan. Näin ollen Netflix on saatavilla yli 190 maassa eli käytännössä koko maailmassa. Palvelu uupuu vielä kuitenkin muutamista maista, joita ovat esimerkiksi Kiina ja Pohjois-Korea. Netflix kertoo asiasta tiedotteessaan.

– Todistatte tänään uuden, maailmanlaajuisen internet-televisiopalvelun syntyä. Lanseerauksen myötä kuluttajat ympäri maailman — aina Singaporesta Pietariin ja San Franciscosta Sao Pauloon — voivat nauttia elokuvista ja sarjoista samanaikaisesti. Internetin avulla annamme kuluttajille vallan katsella milloin vain, missä vain ja millä laitteella tahansa”, sanoi Netflixin perustaja ja toimitusjohtaja Reed Hastings CES-messuilla pitämässään puheessaan.

Netflix toimii tällä hetkellä 17 eri kielellä, joista yksi on suomi. Monien maiden käyttäjät joutuvat kuitenkin vielä käyttämään englantia Netflixissä ennen kuin oma äidinkieli saapuu palveluun. Yhtiö lupaa parantaa Netflixin kielitukea jatkossa.

Yhtiö kertoo myös, että vuoden 2016 aikana se julkaisee 31 uutta alkuperäissisältöä. Tähän sisältyy muun muassa uusia sarjoja, vanhojen sarjojen uusia tuotantokausia, elokuvia, dokumentteja ja paljon muuta. Lapsillekin suunnattua sisältöä on tulossa lisää.