Myös suomalaisviranomaiset pyytäneet Applelta käyttäjien tietoja

Apple on julkaissut raportin, jossa se kertoo, kuinka monta kertaa eri maiden hallinnot ja viranomaiset ovat pyytäneet yhtiötä luovuttamaan asiakkaidensa tietoja. Raportti on viime vuoden jälkimmäiseltä puoliskolta, eli heinäkuun alusta joulukuun loppuun.

Myös Suomi on mukana listassa, mutta varsin pienillä luvuilla. Kaikkiaan kuudessa tapauksessa Suomesta lähetettiin Applelle pyyntö, ja tapaukset koskivat yhteensä seitsemää laitetta. Viidessä tapauksessa Apple toimitti pyydettyjä tietoja. Applen mukaan nämä pyynnöt koskevat yleensä kadonneita tai varastettuja laitteita.

Kolmeen otteeseen Suomesta pyydettiin tietoja iTunes- tai iCloud-käyttäjätileihin liittyen, ja näistä kahdessa tapauksessa tietoja toimitettiin. Nämä ovat yleensä käyttäjien yhteystietoja, mutta joissain tapauksissa myös iCloudin sisältöä, kuten kuvia tai kalenterimerkintöjä. Lisäksi yhden kerran Apple toimitti suomalaistietoja hätätapauksessa, jolloin kyse on hengen tai terveyden pelastamisesta.

Suomen luvut ovat pieniä moniin muihin maihin verrattuna. Ruotsissa viranomaiset pyysivät tietoja yli 200 kertaa ja yli 400 laitteeseen liittyen, kun taas Saksassa pyyntöjä tehtiin peräti 11 989 kertaa. Puolassa pyyntöjä tehtiin 22 kertaa, mutta ne koskivat yli 50 000 laitetta, ja pyyntöjä tekivät etupäässä tulli ja verottaja. Etelä-Koreassa pyyntöjä tehtiin 119 kertaa ja tapauksiin liittyneet lähes 28 000 laitetta olivat suurimmaksi osaksi varastettuja.

Yhdysvalloissa viranomaiset tekivät 4000 pyyntöä reilua 16 000 laitetta koskien, ja 3195 tapauksessa tietoja annettiin. Lisäksi Yhdysvalloissa viranomaiset tekivät kansalliseen turvallisuuteen liittyviä vaatimuksia, joista Apple ei voi kieltäytyä ja joiden tarkkaa lukumäärää ei paljasteta. Määräyksiä tehtiin 1250 – 1499 kappaletta ja ne koskivat 1000 – 1249 käyttäjätiliä.