Motorola syyttää Samsungia ominaisuuden varastamisesta – Nokia ehti oikeasti ensin

Yksi hiljattain esitellyn Samsung Galaxy Note7:n ominaisuuksista on niin sanottu Always On Display, eli AOD. Se näyttää lukitulla näytöllä esimerkiksi kellonajan, päivämäärän ja saapuneet ilmoitukset, ja AMOLED-näytön ansiosta toiminto kuluttaa hyvin vähän virtaa, sillä koko näytön sijaan vain käytössä olevat pikselit kuluttavat virtaa. Motorolan mukaan Samsung on napannut keksinnön heiltä.

Motorola julkaisi Twitterissä kuvan omasta AOD:tä käyttävästä puhelimestaan ja kysyy sinänsä hauskasti ”missä galaksissa on ookoo varastaa kilpailijoiden puhelimien siistejä ominaisuuksia”. Perässä on aihetunniste ”#TheOriginalAlwaysOnDisplay”, eli ”alkuperäinen Always On Display”. Tässä kohdassa syytös meneekin sitten metsään.

Samsung otti AOD:n käyttöön jo keväällä Galaxy S7 -malleissa, eli Motorola on ensinnäkin syytöksensä kanssa myöhässä. On toki totta, että Motorola ehti käyttää AOD:tä jo vuosia ennen Samsungia, sillä hieman vastaavan toiminnon esitteli Motorola vuonna 2013. Motorola ei kuitenkaan ollut ensimmäinen.

Vuonna 2013 nähtiin vastaava toiminto useissa Nokia Lumia -malleissa nimellä Glance Screen. Motorolan kannalta kiusallista nyt nähdyssä syyttelyssä on se, että ennen vuoden 2013 Lumia-malleja oli Nokia käyttänyt vastaavaa toimintoa jo useissa Symbian-puhelimissa, alkaen vuonna 2009 julkaistusta N86-mallista.

Seitsemän vuoden aikana on AOD:stä nähty siis monenlaisia versioita.Note7:ssä se on jo kohtuullisen pitkälle kehitelty esimerkiksi niin, että S Pen -kynällä voi Notessa kirjoittaa ja piirtää muistiinpanoja lukitulle näytölle.