Microsoft vahvisti: tämä jäi Windows 10:n "viimeiseksi versioksi" - näin tuki vielä jatkuu

Windows 10 ei saa enää ominaisuuspäivityksiä.

Microsoft julkaisi Windows 11:n jo lokakuussa 2021, mutta edeltävä Windows 10 on edelleen selvästi käytetyin Windows-versio – ja tulee sellaisena todennäköisesti vielä pitkään säilymäänkin. Moni on jatkanut yhä jo vuonna 2015 julkaistun Windows 10:n käyttöä, koska Windows 11:n laitteistovaatimukset eivät välttämättä edes mahdollista uuteen versioon päivittämistä.

Nyt Microsoft on yhteisöpalstallaan erikseen vahvistanut, että jo syksyllä 2022 julkaistu nykyinen 2H22-ominaisuuspäivitys Windows 10:stä tulee jäämään sen ”viimeiseksi versioksi”.

Microsoft tulee kuitenkin vielä jatkamaan Windows 10:n yleistä tukea tietoturvapäivityksillä aiemmin kertomaansa takarajaan 14. lokakuuta 2025 asti, eli vielä noin kahden ja puolen vuoden ajan. Minkäänlaisia uusia ominaisuuksia tuovia päivityksiä Windows 10:lle ei kuitenkaan pitäisi olla enää tulossa. Myös 2H22-päivitys oli jo uudistusten osalta hyvin vähäinen.

”Suosittelemme vahvasti siirtymään Windows 11:een nyt, sillä Windows 10:n ominaisuuspäivityksiä ei tule enää lisää”, toteaa Microsoftin edustaja Jason Leznek.

Lisäksi Microsoft toteaa, että vähintään käyttäjien olisi päivitettävä Windows 10:n 22H2-versioon jatkaakseen tietoturvapäivitysten saamista 14. lokakuuta 2025 asti.

Microsoft lopetti alkuvuoden 2023 aikana uusien Windows 10 -lisenssien myymisen.

Huhuissa Microsoftilta odotetaan vuoden 2024 aikana jo Windows 11:ää seuraavaa Windows 12 -käyttöjärjestelmäversiota, jossa olisi panostettu erityisesti tekoälyn hyödyntämiseen.