Microsoft tuo tekoälyn osaksi Windowsia - julkisti Windows Copilotin

Microsoft tuo tekoälyn myös osaksi Windowsia.

Uusi Windows Copilot on nyt esitelty.

Windows Copilot on Windows 11:n uusi tekoälyyn perustuva palvelu, jota Microsoft nimittää tiedotteessaan ”henkilökohtaiseksi avustajaksi”, joka tekee jokaisesta käyttäjästä ”tehokäyttäjän”.

Copilot sisältää tekoälyä hyödyntävää Bing-hakukonetta muistuttavan keskusteluikkunan, jossa avustajaa voi pyytää vaikkapa tekemään tiivistelmän tekstistä tai näytöllä näkyvästä sisällöstä. Lisäksi sitä voi käskeä mukauttamaan tietokoneen asetuksia esimerkiksi rauhalliseen työskentelyyn sopiviksi.

Tarvittaessa Copilot osaa myös käsitellä tiedostoja, joita voi raahata suoraan keskustelunäkymään vaikkapa tiivistelmien tekoa varten. Avustaja tuottaa tekstit nopeasti, ja käyttäjä voi yksinkertaisesti kopioida ne haluamaansa käyttöön.

Näin Windows Copilot toimii.

Uudistus perustuu samaan arkkitehtuuriin kuin tekoälyyn pohjautuva Bing, ja kehittäjät voivatkin tuottaa myös sille monenlaisia lisäosia. Sekä Bingiä että ChatGPT:tä varten suunnitellut lisäosat ovat yhteensopivia Copilotin kanssa, Microsoft kertoo.

On hyvä huomata, ettei Copilot korvaa Windows 11:n sisäistä hakupalkkia, vaikka osin samoja tehtäviä hoitaakin. Sen sijaan se saa oman pikapainikkeensa ohjelmiston oikeaan alakulmaan.

Samankaltaisia uudistuksia esiteltiin aiemmin myös Microsoftin toimistosovelluksiin, ja tekoälyyn perustuvat ominaisuudet ovatkin hiljalleen nousemassa yhä näkyvämpään rooliin Microsoftin tuotteissa ja strategiassa.

Windows Copilotia on määrä testata julkisesti kesäkuun aikana, minkä jälkeen on varsinaisen lanseerauksen vuoro.