Meta sai EU:lta 1,2 miljardin euron sakot tietojen siirrosta Yhdysvaltoihin

Suuret rapsut aiemmin Facebookina tunnetulle yhtiölle.

Meta on saanut jättisakot Euroopan unionilta, CNBC kirjoittaa. Tietoja siirrettiin säännösten vastaisesti Yhdysvaltoihin, mistä seurasi yli miljardin rapsut.

Facebook-yhtiö Meta on saanut peräti 1,2 miljardin euron sakot Euroopan unionilta. Tapaus liittyy Metan toimintaan, jossa käyttäjien tietoja siirrettiin luvatta Euroopasta Yhdysvaltoihin tavalla, joka oli EU:n tietosuoja-asetus GDPR:n vastainen.

Tapausta unionissa ajanut Irlannin tietosuojaviranomainen – joka vastaa Metaan liittyvistä asioista suuryhtiön Euroopan-päämajan sijaitessa maassa – katsoi Metan rikkoneen GDPR-säännöksiä, sillä vaikka EU:n ja Yhdysvaltain välistä tiedonsiirtoa koskeva sopimus on kehitteillä, ei sellaista toistaiseksi ole voimassa.

Toisin sanoen Meta ei olisi saanut siirtää Euroopassa kerättyjä käyttäjätietoja Yhdysvaltoihin, mutta teki niin silti.

Kyseessä on toistaiseksi suurin EU:n GDPR-tietosuoja-asetukseen liittyvä sakko. Aiempi ennätyskorvaus, 746 miljoonaa euroa, langetettiin verkkokauppajätti Amazonille vuonna 2021.

Euroopan unionin GDPR-asetus astui voimaan vuonna 2018. Sen päämääränä on suojata unionissa asuvien tietosuojaa, ja Facebook-yhtiö Metan katsottiin nyt rikkoneen sen periaatteita.