Huhu: Paljastiko tämä kuva todella jo iPhone 7:n?

Huhut Applen seuraavan iPhone-sukupolven ympärillä jatkuvat. Nyt japanilainen MacOtakara-julkaisu on vahvistanut merkittävästi aiempia tietoja kertomalla omien lähteidensä vahvistaneen kuukausi sitten vuotaneen kuvan kaksoiskamera-iPhonesta todeksi.

Kerroimme oheisesta kiinalaislähtöisestä vuotokuvasta jo kuukausi sitten, mutta kehotimme silloin suhtautumaan siihen suurella varauksella.

Seuraavaan iPhone-sukupolven, kenties nimeltään iPhone 7, osaksi on jo yleisesti odotettu yhtä mallia, jossa olisi myös kaksoiskamera. Mahdollista on, että tulossa syksyllä on yksi 4,7 tuuman malli sekä kaksi 5,5 tuuman mallia, joista toinen olisi uusi malliston huippumalli ja varustettu uudella kaksoiskameralla. Miten Apple aikoisi kahta kameraa käytännössä hyödyntää, ei vielä tiedetä.

MacOtakaran mukaan kuvassa esiintyvän iPhonen takaosan on valmistanut Applen alihankkija Catcher Technology.

Samalla nyt lisävahvistusta ovat saaneet tiedot, joiden mukaan Apple aikoo hylätä tutun 3,5 millimetrin kuulokeliitännän uusissa iPhoneissa. Jatkossa kuulokkeet liittyisivät iPhoneen vain Lightning-liitännällä tai langattomasti Bluetoothilla. Applelta olisi tulossa myös omat Bluetooth-kuulokkeensa, jotka paritettaisiin iPhonen kanssa ja voitaisiin ladata myös suoraan sen Lightning-liitännästä.

Oheisessa kuvassa näkyvät myös väitetyn iPhonen takana alhaalla kolme liitäntäpistettä, jotka muistuttavat iPad Prossa nähtyä Smart Connector -liitäntää. Applen suunnitelmista näiden osalta iPhonen suhteen ei ole vielä kuultu varsinaisia raportteja. iPad Prossa Smart Connectorilla liitetään laitteeseen Applen fyysinen lisänäppäimistö.

Lisäksi japanilaisjulkaisun tietojen mukaan uuden iPhonen etupuolella olisi kaksi uutta anturia. Nämä voisivat liittyä 9,7 tuuman iPad Prossa ensi kertaa nähdyn True Tone -näyttöratkaisun tuloon myös iPhoneen. Tämä ei olisi suuri yllätys. Värilämpötilaltaan eri ympäristöön sopeutuvaa ja muun muassa huomattavasti aiempaa paremmin kirkkaissa valaistusolosuhteissa luettavaa iPad Pron näyttöä on kehuttu, jopa ylistetty, käytännössä kaikissa arvioissa.

Jo aiemmin kuultuja muita iPhone 7 -huhuja ovat muun muassa antennijuovien katoaminen puhelimen takaa sekä millimetrin ohentuminen noin kuuteen millimetriin. Tämä voi koskea ehkä vain 4,7 tuuman ja 5,5 tuuman ”perusmalleja”, ei tätä tässäkuvassa nähtyä kaksoiskameraversiota. Perusmallien osalta myös kameran ei pitäisi ulota enää muusta rakenteesta – sen sijaan nähty kuva kertoo kaksoiskameraversiossa kameran ulonevan puolestaan todella merkittävästi.