Tuleeko älypuhelimista tulevaisuudessa tällaisia? Näyttö kiertyy ympäri eteen ja taakse

Taittuvien näyttöjen myötä älypuhelimissa tultaneen jälleen näkemään erikoisempia ratkaisuja, kun nyt puhelimet ovat viime vuosina muovautuneet pitkälti samanmuotoisiksi. Myös LG:n patentti kertoo yhdestä mahdollisesta kehityssuunnasta älypuhelimille.

LG:n patentoimassa älypuhelimessa näyttö kiertyy yläreunan yli niin, että näyttö löytyy sekä edestä että takaa puhelimesta. Patenttihakemuksen bongasi The Leaker.

Kyse on patenttikonseptista, joten kuvien puhelinta ei välttämättä (tai edes todennäköisesti) ikinä nähdä aivan tällaisena markkinoilla. Puhelimessa ei esimerkiksi näy aukkoja kaiuttimille ja eikä välttämättä edes kameroita, sormenjälkitunnista tai painikkeita.

Puhelimesta näytön alapuolelta löytyvää pyöreää kohtaa on pidetty painikkeena tai jopa kameran sijaintina, mutta sen tarkoituksen voidaan spekuloida olevan myös aivan omanlaisensa: kyse voi olla kierrettävästä kiinnityksestä, jolla näyttö kiinnitetään kiinni puhelimen pintaan ja avaamalla näytön saisi levitettyä näkymään katseltavaksi kokonaan kerralla edestä ja takaa löytymisen sijasta.