LG:ltä tulee erikoinen uutuus: Etupuolella kaksi näyttöä

LG on ilmoittanut järjestävänsä lehdistötilaisuuden 1. lokakuuta. Tuolloin yhtiön odotetaan esittelevän erikoinen V10-puhelin, jossa on päänäytön lisäksi pieni lisänäyttö. Tilaisuudesta kertoi CNET.

LG V10 on teknisesti tänä vuonna julkaistua LG G4:ää vastaava laite. Huhujen mukaan puhelimesta pitäisi löytyä Snapdragon 808 -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua RAM-muistia, viiden ja 16 megapikselin kamerat ja 5,7-tuumainen näyttö, jolle on mahdutettu 2560 x 1440 pikseliä. Lisäksi puhelimen virtapainikkeeseen on integroitu sormenjälkitunnistin.

V10:n erikoisuus on kuitenkin sen lisänäyttö. Etukameran viereltä löytyvän kaistaleen kerrotaan nimittäin toimivan erillisenä näyttönä, jolla voitaisiin esimerkiksi esittää lisätietoja tai vaikkapa lyhyitä viestejä.

LG:n uusimmat puhelinuutiset kuullaan 1. lokakuuta. Tilaisuus järjestetään New Yorkissa. Ajallisesti LG-tapahtuma on vain muutamaa päivää ennen Microsoftin tilaisuutta, jossa yhtiön uskotaan esittelevän muun muassa odotettuja huippu-Lumioita ja uudet Surface Pro -mallit.