Joukkokanne vireille: Applea syytetään kuulokkeiden akunkestosta valehtelemisesta

Applea vastaan on nostettu jälleen yksi uusi oikeusjuttu, joka voi ajan mittaan laajentua joukkokanteeksi.

Torstaina 13. tammikuuta yhdysvaltalaisoikeuteen (U.S. District Court, Southern District of New York) jätetyn kanteen mukaan Apple on antanut liiallisia lupauksia Powerbeats Pro -kuulokkeidensa akunkestosta.

Applen mukaan Powerbeats Pro -kuulokkeiden akunkesto olisi jopa 9 tuntia, mutta newyorkilaisen Alejandro Vivarin mukaan tähän eivät kuulokkeet todellisuudessa yllä. Asiasta on kertonut muun muassa Law360-sivusto.

Yhdeksi syyksi kuulokkeiden toiminta-ajan jäämiseen lupauksista on väitteen mukaan myös jo se, etteivät kuulokkeet välttämättä lataudu kunnolla. Kanteessa esitetään latauskotelon olevan huonosti suunniteltu, ja kuulokkeiden voivan irtautua latauspaikoistaan.

Kanteessa esitetään muitakin väitteitä. Esimerkiksi IPX4-luokiteltua hien- ja vedenkestävyyttä pidetään uhkana, sillä hiki voi johtaa latauskontaktien korroosioon eivätkä hiestä aiheutuvat viat ole kanteen mukaan kuitenkaan takuun piirissä.

Kanne hakee mukaan osallistujia useista eri muista osavaltioista myös New Yorkin lisäksi.

Kanteessa taustalla on asianajajana Sheehan & Associates -asianajotoimiston Spencher Sheehan. Samainen asianajaja on vienyt Applen aiemminkin oikeuteen markkinointiväitteistä mitä tulee esimerkiksi iPhonen vedenkestävyyteen ja Applen takuuehtoihin.

Apple on haastettu aiemmin oikeuteen myös Powerbeats 2 ja 3 -kuulokkeiden väitetyistä puutteista, mutta kyseisistä oikeusjutuista kantajat lopulta luopuivat.

Powerbeats Pro -kuulokkeet Apple julkisti keväällä 2019 ja Suomessa ne tulivat saataville kesän 2019 aikana. Vuonna 2020 Apple laajensi Powerbeats Pro -kuulokkeiden värivalikoimaa uusiila vaihtoehdoilla.