iPhoneen tulossa akun käyttöaikaa pidentävä älykäs lataustoiminto iOS 13:n osana

Applen maanantaina esittelemä ja syksyllä päivityksenä julkaistava iOS 13 -käyttöjärjestelmäversio sisältää monia suurempia ja pienempiä uudistuksia ja uusia ominaisuuksia. Yksi näistä on akun käyttöikää pidentämään pyrkivä älykäs toiminto.

iOS 13:n uusi toiminto pyrkii välttämään turhaa aikaa, jolloin akku on ladattu täyteen 100 prosentin varaukseen, sillä ylimääräinen lataaminen ja täydessä varauksessa pitäminen lyhentävät jonkin verran akun käyttöikää pitkällä aikavälillä.

Käytännössä uusi toiminto lataa akun aluksi vain 80 prosentin varaukseen asti ja viimeiset 20 prosenttia akusta ladataan vasta, kun järjestelmä arvioi olevan sen aika. Applen mukaan järjestelmä oppii taustalla käyttäjän toimintatavat ja esimerkiksi ajan jolloin käyttäjä aamuisin yleensä herää. Akku ladataan täyteen vasta hieman ennen tätä eikä vielä heti suoraan illalla.

Luonnollisesti uuden toiminnon saa halutessaan kytkettyä asetuksista myös pois päältä.

Muista älypuhelinvalmistajista esimerkiksi Sony on jo vuosien ajan tarjonnut älypuhelimissaan vastaavan toiminnon.

Reilu vuosi sitten Apple ajautui suuren kohun keskelle liittyen suorituskykyä heikentyneillä akuilla varustetuissa iPhoneissa vähentäneeseen toiminnallisuuteen. Applen toiminto oli tarkoitettu estämään puhelimen yllättäviä sammumisia akun kunnon heikennyttyä, mutta siitä nousi suuri kohu, kun Applen nähtiin hidastavan vanhoja iPhoneja tarkoituksellisesti saadakseen myytyä tilalle uuden ja nopeamman. Vastauksena kritiikkiin iOS 11.3:ssa Apple toi käyttöjärjestelmään uuden Akun kunto -näkymän, joka kertoo akun jäljellä olevasta kapasiteetista sekä mahdollistaa huipputehon käyttöönoton myös heikentyneillä akuilla varustetuissa puhelimissa.