Huhu: Kolme puhelinmallia tulossa – ”iPhone 7:n tuotanto jo alkanut”

Applen seuraavan sukupolven iPhone-puhelinten tuotanto on jo lähtenyt käyntiin. Mahdollisesti iPhone 7 -mallinimen saava uusi iPhone tulisi myyntiin syksyllä kolmena eri versiona. Tuotannon alkamishuhusta kertoo Mobipicker.

Lisäksi on kerrottu Applen iPhone-kokoonpanosta vastaavien alihankkijoiden Foxconnin ja Pegatronin aloittaneen jälleen suuret rekrytoinnit uusien työntekijöiden värväämiseksi.

Tänä vuonna laajat rekrytoinnit ovat alkaneet kuukautta menneitä vuosia aiemmin. Taiwanilaisen Economic Daily Newsin mukaan tämä johtuisi uuden iPhonen monimutkaisemmasta rakenteesta, mikä vaatii enemmän koulutusta ja harjoitusta työntekijöille. Sinällään suuri yllätys iPhone-tuotannon aloitus jo näin keväällä ei ole – Applen pitää aina valmistautua hyvissä ajoin syksyllä tiedossa olevaan suureenpiikkiin iPhone-toimituksissa.

Vaikeamman valmistusprosessin lisäksi muita mahdollisia syitä aiemmalle iPhone-tuotannon aloitukselle voisivat olla varautuminen aiempaa suurempaan kysyntään yhä aiemmin tai uuden iPhone-sukupolven myyntiintulo hieman perinteistä aiemmin. Viime vuosina uudet iPhonet ovat tulleet saataville syyskuussa.

Jo tuttujen oletettavasti 4,7 tuuman perus-iPhonen ja 5,5 tuuman iPhone Plussan ohella aiemmissa huhuissa ja nyt tuotannon aloituksenkin yhteydessä esillä on ollut myös uusi Plus-mallista kehitetty Pro-versio, joka tulisi huhutusti ja vuotojen perusteella kaksoiskameralla.

Ulkoisesti tänä vuonna iPhonen odotetaan uudistuvan melko miedosti. Perusmuotoilu säilyisi useiden lähteiden mukaan iPhone 6 ja 6s:n kaltaisena, mutta takaa antennijuovat siirtyisivät laitteen päätyihin.

Koska tulossa odotetaan olevan kolme erilaista mallia ja asiat ovat varmasti myös muuttuneet kehitystyön eri vaiheissa, on iPhoneista kuultu monenlaista ristiriitaista huhua liittyen muun muassa 3,5 millimetrin kuulokeliitännän poistumiseen, vedenkestävyyteen sekä iPad Proista tuttuun Smart Connector -liitäntään. Niiden osalta ei voida vielä olla varmoja, mitä lopulta tapahtuu ja miten kolme odotettavaa malliversiota eroavat keskenään muun muassa näiden osalta.

9,7 tuuman iPad Prossa nähdyn True Tone -näytön tulo uuteen iPhoneen ei olisi suuri yllätys, ja uuden sukupolven Apple A10 -järjestelmäpiirin löytymistä iPhonen sisältä voidaan pitää jo lähes varmana.