Instagram uudistuu – pitkiä videoita ja muuta herkkua

Suosittu sosiaalisen median palvelu Instagram toi aikoinaan videot palveluunsa. Tuolloin videoiden maksimipituus oli 15 sekuntia, joten älyttömän pitkistä videoista ei ollut kyse. Nyt Instagram kuitenkin tulee päivittymään ja jatkossa käyttäjät voivat ladata palveluun pidempiä videoita, joiden kesto saa pisimmillään olla 60 sekuntia eli yhden minuutin. Asiasta kertoi muun muassa PhoneArena.

Instagramin iOS-käyttäjät saavat myös hieman muutakin herkkua. iOS-alustalla voi jatkossa yhdistellä videoita, joten käyttäjä voi muuttaa useamman lyhyen videon yhdeksi pidemmäksi kokonaisuudeksi – tavallaan kuin kuvakollaasiksi, jotka ovat suosittuja Instagramissa.

– Halusimme tuoda hauskan ja luovan tavan tehdä videoita ja nauttia niistä. Voitte jatkossa tehdä pisimmillään yhden minuutin videoita. Tämä on vain yksi aksel Instagramissa tänä vuonna, Instagramilta tiedotetaan.

Päivitys tulee saataville ympäri maailmaa välittömästi, mutta kaikille se ei välttämättä tule heti. Päivityksen jakaminen on aloitettu eilen Androidilla ja iOS:lla eilen ja se saapunee kaikkiin laitteisiin viimeistään lähipäivinä. Päivitetyn Instagramin voi ladata Androidille Google Playsta ja iOS:lle App Storesta.