Puettava teknologia kehittyy – muuta kenkiesi ulkonäköä sovelluksella

Puettavan teknologian aikakausi nostaa pikkuhiljaa päätään. Yleisimpiä puettavia laitteita ovat aktiivisuusrannekkeet ja älykellot, eivätkä nekään ole vielä lyöneet itseään täysin läpi. Tästä huolimatta markkinoilla on jo nähty monia erikoisempia laiteideoita. Altaan mielikuvituksellisempaan päähän osuu myös ShiftWear uudella e-paperinäyttöjä hyödyntävällä kenkäkonseptillaan.

ShiftWear on yhdysvaltalainen yritys, joka kehittää uudenlaista teknologiapohjaista kenkää. ShiftWear Classic -kenkien pääominaisuus on, että tennarin valkoiset kylkiosiot on valmistettu e-paperinäytöstä. Niille on siis tarkoitus voida lähettää grafiikkaa ja muuntaa näin kenkien ulkonäköä.

Näytön voisi olettaa tekevän kengistä hauraat, mutta ShiftWearin mukaan teknologiatossut kestävät kovaakin käyttöä. Niiden pohjat on tarkoitus vahvistaa kevlarilla ja kokonaisuus kestää veteen upottamisen viiteen metriin asti. Kenkien pitäisi jopa olla vedenpitävät.

ShiftWear Classic -kenkien e-paperiosioille voi asettaa grafiikkaa mobiilisovelluksen avulla. Kengät voi koristella sekä tavallisilla kuvilla että animaatioilla. Staattisilla kuvilla e-paperiteknologian virrankulutus on nollassa, mutta animaatiot sen sijaan kuluttavat virtaa. Kenkien luvataan jaksavan jopa kuukauden päivät yhdellä latauksella. Lataaminen hoituu joko langattomasti tai parhaassa tapauksessa jopa kävellessä.