Huomasitko? Päivitys paransi Android-sovellusten käynnistysnopeutta jopa 30 prosentilla

Google on kertonut Android-käyttöjärjestelmän osalta tärkeän palasen, Android Runtimen, viimeisimmän päivityksen vaikutuksista sekä jatkokehityksestä.

Android Runtime on käytännössä vastuussa sovellusten ajamisesta järjestelmässä. Android 12:sta alkaen Android Runtimen päivitykset ovat tapahtuneet käyttöjärjestelmäversiosta erillään Google Playn kautta.

Googlen mukaan toistaiseksi viimeisimmän Android Runtime 13 -päivityksen yhteydessä tehdyt uudistukset ja optimoinnit ovat johtaneet parhaimmillaan jopa 30 prosentin parannuksiin keskimääräisessä sovellusten käynnistymisnopeudessa osassa Android-laitteita.

Googlen mukaan Android Runtime 13 on parantanut merkittävästi keskimääräistä sovellusten käynnistysnopeutta.
Googlen mukaan Android Runtime 13 on parantanut merkittävästi keskimääräistä sovellusten käynnistysnopeutta.

Samalla Google on nyt valottanut, kuinka kattavasti se testaa Android Runtime -päivityksiä ennen niiden julkaisua. Googlen mukaan testausprosessi käsittää yli 18 miljoonan Android-sovelluksen APK-tiedoston kääntämisen ja yhteensopivuustestauksen kuin myös käynnistys-, suorituskyky- ja muistitestejä laajalla joukolla Android-laitteita, joiden on tarkoitus kuvastaa Android-laitteiden monimuotoisuutta.

Android Runtimen seuraavan 14-version vaiheittainen julkaisu on lähdössä liikkeelle tulevien kuukausien aikana. Googlen mukaan uudet kääntäjä- ja runtime-optimoinnit parantavat entisestään suorituskykyä.

Android 14:n yhteydessä Google kertoo uudistaneensa yhteyden Package Manager -palvelun, joka hoitaa sovellusten asentamista ja päivittämistä, ja Android Runtimen välillä. Googlen mukaan tämä tulee jatkossa mahdollistamaan tulevat optimoinnit.