Huhu: Google tarjosi Snapchat-firmasta 30 miljardia dollaria – "tarjous yhä pöydällä"

Google heitti ilmoille tarjouksen Snapchatin takana olevan Snapin ostamisesta 30 miljardilla dollarilla vuoden 2016 alkupuolella, raportoi Business Insider kolmen eri lähteen tietoihin perustuen.

Mielenkiintoisesti Business Insider kertoo Googlen mahdollisesti olevan yhä kiinnostunut tekemään saman tarjouksen.

Alun perin Googlen tarjous tuli samoihin aikoihin kuin Snap keräsi viimeistä merkittävää rahoituskierrostaan yksityisenä yhtiönä. Rahoituskierroksella Snap arvostettiin noin 20 miljardiin dollariin ja Googlen rinnakkainen sijoitusyhtiö CapitalG oli mukana sijoittajana mukana muiden joukossa. Pörssiin Snap listautui keväällä 2017 eikä sen menestys sittemmin ole ollut hääviä alkupyrähdyksen jälkeen. Snapin listautumishinta oli 17 dollaria osakkeelta, kun nyt hinta on valahtanut alle 13 dollarin.

Googlen ja Snapchatin kerrotaan käyneen keskusteluja ostotarjouksesta myös listautumisen alla. 30 miljardin tarjouksen kerrotaan olleen pöydällä siitä asti. Tällä hetkellä Snapin pörssiarvostus on tästä vain noin puolet, reilut 15 miljardia.

Googlen ja Snapin suhdetta lähentää Snapin palvelun toimiminen pääasiassa Googlen pilvipalveluilla. Snap on Google Cloudin ylivoimaisesti suurin asiakas.

Snapin tulevaisuuden näkymät ovat heikentyneet viime aikoina, kun Facebook on menestyksekkäästi suoraan kopioinut sen keskeisiä toimintoja omiin Facebook-, Messenger-, Instagram- ja WhatsApp-sovelluksiinsa.