Huawein uusi tehopuhelin markkinoille jo tällä viikolla

Huawei esitteli viime kuun lopulla uusimman Mate-jättipuhelimensa. Mate 8:n lopullisen esittelyn kerrottin tuolloin tapahtuvan alkuvuonna, mutta uusimpien tietojen mukaan puhelimen myynti alkaa tietyillä alueilla jo tällä viikolla.

TXN:n mukaan Huawein puhelinyksikön päällikkö He Gang on varmistanut, että Mate 8:n myynti alkaa kiinassa keskiviikkona 9.12. Puhelimen hinnat alkavat 2999 juanista eli noin 463 eurosta ja etenevät aina 6888 juaniin eli noin 1064 euroon saakka. Huaweilla on nähtävästi kova luotto uutuuspuhelimen menestykseen, sillä sitä valmistetaan TXN:n mukaan jopa miljoona kappaletta kuukaudessa.

Huawei Mate 8

Mate 8 rakentuu kuuden tuuman ja1920 x 1080 pikselin näytöstä, uudesta Kirin 950 -järjestelmäpiiristä, kolmen tai neljän gigatavun RAM-muistista, 32 ja 128 gigatavun välillä vaihtelevasta tallennustilasta, 4000 milliampeeritunnin akusta, 16 ja 8 megapikselin kameroista sekä sormenjälkitunnistimesta. Käyttöjärjestelmänä toimii luonnollisesti Android 6.0 Marshmallow, jonka päällä pyörii Huawein uusin EMUI 4.0 -käyttöliittymä.

Muiden markkinoiden saatavuus selviää näillä näkyvin vasta ensi vuoden puolella. Huawein odotetaan kertovan lisätietoja CES 2016 -tapahtumassa.

Mate 8:n myynti Kiinassa alkaa 9.12.