Huawei julkaisia virallisia kuvia uudesta P9-huippupuhelimestaan

Viime kuussa järjestetty MWC-messutapahtuma toi julkisuuteen useita tämän vuoden huippupuhelinmalleja. Menneenä maanantaina oli Applen vuoro esitellä omat uutuutensa. Kaikki ei ole kuitenkaan vielä ohi, sillä useilla valmistajilla on omat kevään paljastuksensa tekemättä. Eräs näistä yhtiöistä on Huawei, jonka P9-puhelimesta on nyt nähty ensi kertaa virallista kuvamateriaalia.

Huawei P9:n avainominaisuuksiin lukeutuvat huhujen mukaan Kirin 950 -järjestelmäpiiri, kolme gigatavua RAM-muistia, tuttu takakuoreen upotettu sormenjälkitunnistin ja uusi kaksoiskamera. Viimeisin tekee mallista erityisen tunnistettavan, minkä vuoksi P9 bongattiinkin taannoin Huawei-pomon käsissä.

Lisäksi huhut ovat kertoneet, että P9 saattaa saapua markkinoille useina versioina. P8:n tapaan odotettavissa ovat max- ja lite-versiot, sekä erityinen premium-variantti.

Huawei esittelee uusimman lippulaivapuhelimensa näillä näkymin 6. huhtikuuta. Yhtiö onkin laittanut pystyyn verkkosivun, jolta löytyy 6. päivään tähtäävä laskuri ja muutama kiusoitteleva kuva uudesta puhelimesta. Materiaalissa vilahtaa muun muassa kaksoiskamera, eli kyse on lähes varmasti P9:stä.

Huawei-uutuuden lisäksi huhtikuussa nähdään myös muita paljastuksia. HTC on nimittäin luvannut esitellä uuden HTC 10 -puhelimensa 12. huhtikuuta.

Huawei P9:n metallireunus.

 

Huawei P9:n sormenjälkitunnistin.

 

Huawei P9:n kaksoiskamera.